Sivut

23.2.2015

Sata tai vähemmän...minusta


Minäkö keski-ikäinen-blogin Ihanainen Tiia (klik) kertoi jokin aika sitten 30 asiaa itsestään
ja haastoi lukijansa samaan, eli vähintään 30 asiaa itsestä :-)
Tässäpä minä nyt yritän, aloitan periaatteella, että kymmenen asiaa jos saan listattua, niin hyvä!


  1. En voi syödä maitosuklaata ja olen kateellinen niille jotka voivat.
  2. Herkuttelen siis tummalla ja terveellisellä.
  3. Olen aina pitänyt erittäin paljon eläimistä, paitsi rotista, joita oli vanhimmalla tyttärellä aikoinaan lemmikkinä, siis ihan kamalia!
  4. Unelma ammattini oli nuorena hevosten parissa työskentely, mutta koska en saanut lähteä opiskelemaan Ypäjälle, jäi se vain unelmaksi (tuttu juttu jo, tiedän).
  5. Äiti sanoi, että kannattaa mennä kokkikouluun, osaan sitten ainakin laittaa ruokaa.
  6. No, minä menin ja nyt osaan.
  7. Olen toista kertaa naimisissa.
  8. Olen harjotellut ralliautolla ajamista radalla.
  9. Tarkoitus oli osallistua kisoihinkin, mutta jänistin.
  10. Olen tavannut ukkokultani aikoinaan ravintolassa.
  11. Olimme molemmat siellä töissä.
  12. Silmäpeli ei tehonnut häneen.
  13. Otin kovemmat aseet käyttöön ja paistoin maailman parasta pullaa.
  14. Se oli menoa sen jälkeen ;-P
  15. Menimme naimisiin, kun ensimmäinen yhteinen lapsemme oli 9kk:n ikäinen.
  16. Pidän järjestyksestä, kävelen ympäri taloa ja järjestelen toisten jälkiä.
  17. Pölypallerot eivät (aina) haittaa.
  18. Olen höperönä kirjoihin.
  19. Osa kirjoistani on varastossa laatikoissa, koska eivät mahdu sisälle.
  20. Isä osti minulle ensimmäisen ompelukoneen.
  21. Opettelin ompelemaan sillä, kun vanhimmat lapseni olivat ihan pieniä...30 vuotta sitten!
  22. Olen ommellut toppapuvusta lähtien vaatteet aikoinaan lapsille.
  23. Innostun asioista nollasta sataan hetkessä.
  24. Olen siis helposti höynäytettävä.
  25. En pidä selvittämättömistä asioista vaan nostan 'kissan' pöydälle ja puhun niin kauan, että asia on kunnossa.
  26. Olen kova haaveilemaan ja suunnittelemaan.
  27. Ukkokulta ei aina jaksa minun ideoitani...todella kummallista ;-P
  28. Olemme tehokkaita yhdessä, kun aloitamme jonkun projektin.
  29. Laihduin kolmessa kuukaudessa kymmenen kiloa.
  30. Siitä on viisitoista vuotta.
  31. Tutkimuksissa löytyi ärhäkkä helicobakteeri.
  32. Se oli kamala laihtuminen.
  33. Pohjoisin paikka, missä olen käynyt on Kuusamo.
  34. Haaveilen patikointireissusta ihan pohjoiseen suomeen tai pohjois norjaan.
  35. Patikoiminen on ihanaa.
  36. Pidän vanhoista esineistä.
  37. Olen housu-ihminen (mikähän se on?)
  38. Pidän mekoista, mutta en osaa olla niissä!
  39. Korkokengät saa minut sekaisin.
  40. Olen erittäin huono kävelemään niillä =)
  41. En voi olla talvella ulkona ilman hattua.
  42. Korvani eivät kestä kylmää.
  43. Nukun villasukat jalassa.
  44. Puhun kasveille.
  45. Ja eläimille.
  46. Puhun myös itsekseni.
  47. Nautin yksin olosta ja hiljaisuudesta.
  48. En voi kuunnella musiikkia kovalla.
  49. Pidän kuitenkin musiikista erittäin paljon.
  50. Täytin viime kesänä 50, tavoite ikä on vähintään 100 <3


 Luulen että tähän on hyvä lopettaa :-D


tuitiina <3



67 kommenttia:

  1. Hauskasti kerroit 30 asiaa itsestäsi. Se meni vähän kuin kertomus, ei pelkkiä vastauksia :-) Mukava oli lukea.
    Iloista päivän jatkoa;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jaana! Yllättävän helposti niitä asioita sitten tuli kun vauhtiin pääsin :-)
      Ihanaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Hyvän tuulinen postaus, hauskasti tosiaan kerroit itsestäsi!!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Totuuksia vaan tuli, kun aloin kirjoittaa :-)

      Poista
  3. Oih ihana Tuitiina oli niin kivaa lukea näitä ja kuulla myös miten pullat veivät ukkelin sydämeen.

    Hyväntuulista tietoa, juuri sellainen kuin olet. <3

    Aurinkoa viikkoon ihana taitaiva kokki, ompelija, äiti, ystävä ihanainen Tuitiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! 'Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta'...viisas sanonta ;-P
      Oikein ihanaa viikkoa myös sinulle Tiia <3

      Poista
  4. Olipas hauska näin tutustua sinuun!
    Aivan ihania juttuja....mukavaa että puhut itseksesikin, niin minäkin:-)
    100 v. On hyvä tavoite!
    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, samoin! Hih, minkäs noille totuuksilleen voi, ovat mitä ovat ;-)
      Kun tavoitteena sata, voi ajatella että puolessa välissä vasta ollaan!
      Oikein ihanaa viikkoa sinulle Anne <3

      Poista
  5. Pieni tarina vastauksena haasteeseen sai minut hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, Gitta! Nyt vaan sinäkin haastetta tekemään :-)

      Poista
  6. Hauskasti kerroit itsestäsi.♥

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos elina! Sinulla olikin kasassa sata asiaa, minä jätin puoleen siitä <3

      Poista
  8. Onpa hyväntuulisia "paljastuksia" sinusta Tuitiina:)
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli! Semmosia oli nämä paljastukset :-D
      Ihanaa tätä viikkoa myös sinulle!

      Poista
  9. Hauskasti kerrottu. Hyväntuulen postaus! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos marliska! Nämä nyt tulivat tällä erää mieleen, ensi kerralla jotain muuta mukavaa :-D

      Poista
  10. Hauskasti toteutettu kertomus. Lukeminen sujui niin, ettei huomannutkaan.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Nyt vaan omaa postausta tekemään <3

      Poista
  12. Monessa kohtaa olisi vastaukseni sama.

    Kiitos pajastuksista!

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, minäkin olen huomannut saman, kun olen vastaavia postauksia lukenut toisten tekemänä!
      Ole hyvä vaan :-)

      Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  13. Tosi kiva - näitä on mukava lukea - löytyi paljon yhteistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Minä tule lukemaan sitten sinun listan, eikös vaan ;-P

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Tee sinä nyt oma postaus listasta, eiks vaan ;-) Tulen sitten minäkin sinuun tutustumaan!

      Poista
  15. Ihania paljastuksia itsestäsi. Monta yhtäläisyyttäkin löysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Nyt vaan postailet sinäkin oman listasi, niin tulen sitten lukemaan :-)

      Poista
  16. Upeita 'paljastuksia' :-)
    Ihana lista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Paljastuksia jep, yllättävän helposti ne tuli, vaikka luulin ettei onnistuis ;-P

      Poista
  17. Johan oli haaste. On mukava tutustua tällä tavoin pienin paljastuksin itselle uusiin bloggaajiin. Kiitti rohkeudesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano kuule muuta Pelaguu ;-) Minäkin tykkään lukea vastaavia postauksia, tulee bloggari ystävät tutummiks!

      Poista
  18. Ai hitsi miten kiva tämä oli :)
    Hyvä Sinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos annu! Sain sinulta lisä rohkeutta lähteä kertomaan itsestäni asioita ja yllättävän helposti ne sit tuli :-) Kiitos <3

      Poista
  19. Hieno lista, ihanat asiat! Paljon yhteistä hevosista lähtien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna! Hevoset olivat tosi tärkeitä silloin nuorena, mutta elämä kuljettaa...molemmat tyttäret saivat heppahöperyyden veren perintönä ja taitaapa vielä tyttärentytärkin kasvaa heppatytöksi <3

      Poista
  20. Hauskasti kerrottu. Erityisesti "ukkokullan" kanssa tapaaminen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu! Näin se meni 'kovat aseet' piti ottaa käyttöön ;-P Ja nyt on kohta kakskytviis vuotta yhteistä taivalta kuljettu <3

      Poista
  21. Kivoja vastauksia. Ihan vatsaa kouraisi. Minulle on tulla tupsahtanut haasteita, mutta olen tosi huono näissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos enkulin käsityöt! Alkuun minäkin ajattelin haasteista, etten niihin kykene, mutta ovat olleet ihan kivaa tehdä!
      Jäämme siis odottamaan sinun haastepostauksia :-)

      Poista
  22. Ihana postaus ja kivoja vastauksia. Näiden haasteiden kautta oppii tuntemaan bloggareita hitusen enemmäm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Yllättävän helposti niitä pulppusi, kun aloin kirjoittamaan :-) Se juuri onkin kivaa näissä haasteissa, missä paljastetaan vähän itseään!

      Poista
  23. Oho, niitähän tuli peräti 50. Aika kokonaisen kuvan nämä sinusta antoivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin tuli ja ei edes tiukkaa tehnyt! Kyllähän sieltä asioita paljastuu, kivoja ja vähemmän kivoja ;-P

      Poista
  24. =D ihania yksityikohtaisia tietoja sinusta =). Näitä oli mukava lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Aika yksityiskohtaista...niiiin, mutta ihan kiva fiilis oli näitä listata ja postata :-D

      Poista
  25. Hahaa, minäkin puhun kasveille! Odotan oikein, että pystyisin ostamaan uuden kasvihuoneen. Chilt, yrtit ja tomaatit ovat hyviä juttukavereita;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, en siis ole yksin ;-P Toivottavasti onnistuu :-) Kasvit on ihan parhaita juttukavereita, ei tuu riitaa, ei!

      Poista
  26. Hauskaa oli lukea näitä faktoja sinusta Tuitiina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Mukavaa niitä oli listatakin :-)

      Poista
  27. Ihana postaus - erityisesti tuo sinun ja ukkokullan kohtaaminen =)

    VastaaPoista
  28. Kiva 50-asian postaus! Ja tulipa kivoja asioit sinusta tietoon. Näitä oli kiva lukea.
    Mainio kohtaaminen teillä, ja tuo että saatte paljon aikaan yhdessä. Se on hienoa!
    Ja villasukat kuuluvat minunkin yöasuuni.
    Mukavaa helmikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Villasukat on ihan must-juttu! Ihanaa alkavaa maaliskuuta!

      Poista
  29. Tosi kiva postaus! Olipa hauska lukea nämä kaikki ihanat jutut ja tutustua sinuun hieman paremmin :)
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Jäädäänkö odottelemaan sinun vastaavaa postausta? Olis ihan kiva tulla lukemaan... :)
      Ihanaa alkavaa maaliskuuta!

      Poista
  30. Liisan kotona28.2.2015 klo 19.12

    Mukava postaus :) Liisa

    VastaaPoista