Sivut

10.2.2015

Napattu haaste!




Pienen pihan suuria unelmia-blogista (klik), nappasin tämän haasteen.
Tekee niin mieli kirjoittaa jotain puutarhaan liittyvää
ja katsella kukkien kuvia!!!

Joten tämä oli oikein oiva haaste siihen.

Alunperin nämä puutarha-aiheiset kysymykset ovat lähteneet liikkeelle


Jos saisin kasvattaa vain viittä perennaa pihallani, ne olisivat:
 

Pionit


Syysleimut


Mooseksenpalavapensas
 

 Punahatut


Myskimalva


Yksivuotisten kasvieni top viisikko olisi:

Tsinniat, orvokit, kosmoskukka, marketta ja kehäkukka :-)

Mie ite varmaan alle yks vee <3


 Tänä vuonna minulla on hankintalistalla:

Sini- tai valkokukkainen kärhö  (tai molemmat) :-)
mustaselja
rohtosalkoruusu
joitain värikasveja

nämä nyt tulee ensimmäisenä mieleen!
Se että miksi juuri nämä, en oikeastaan osaa vastata
minä vain aina saan päähäni, että joku on saatava
ja se todellakin on sitten saatava :-D 
 



 Miksi puutarhakärpänen on puraissut minua? 

Sain kasvattamisen perusopin jo äidinmaidossa!
Nuorena vannoin, etten koskaan-ikinä kasvata mitään,
kun pääsen kotoa pois ja päättämään omasta elämästäni!

Minä kolme vee <3

Me lapset "saimme" olla (lue: olimme pakosta) aina mukana pellolla ja puutarhassa,
kun vanhemmatkin oli. 
Kitkemistä ja harventamista riitti viisi henkisen perheen omavarais taloudessa.

No, vannomatta paras, on ihan oiva sanonta ;-)
Pikkuhiljaa peukalo on vihertynyt vuosien saatossa
ja oma terveys ja hyvinvointi ja siihen omilla toimilla vaikuttaminen
ovat nostaneet päätään vuosi vuodelta enemmän, kun tuota ikää tulee.

Jos tää on vaikka se viidenkympin villitys,
kun piti opiskelemaankin hakeutua alalle :-D 


Onko puutarha innostukseni tarttunut myös lähipiirin ihmisiin?

Ei oikeastaan.

Isä ja äiti <3
Toisaalta vanhempani ovat jaksaneet kannustaa minua
ja heidän kanssa yhdessä tehdään paljon vieläkin.

Heillä pihassa (maalla) kasvaa paljon erilaisia puutarhamarjoja
ja äidillä on edelleen ihan reilun kokoinen kasvimaa (74v.)
Isä (76v.) puolestaan innostaa minua tyrnin viljelyyn 
ja isän kanssa yhdessä kasvatetaan talvivalkosipulia.

Kiitos, kun sain napata haasteen!!!
Niin ja pitihän se kertoa, että chilit, paprikat, munakoisot ja latva-artisokat on sitten kylvetty.
Siitä se lähtee!!! 
 :-D 

 Ja loppuun vielä muistutus lauantaina (14.2) päättyvästä arvonnasta
sinne pääset tästä linkistä :-)  arvontaan (klik) 

Ihanaa viikkoa sinulle, toivottelee kevät haaveissaan

tuitiina <3


50 kommenttia:

  1. Aivan ihana puutarhahaaste!!
    Lähtisin mukaan, jos suomessa noita kukkia nyt miettisin!!
    Aika pitkälti olisi samoja kasveja kuin sinun listallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Kiva kuulla, että pidät samoista kasveista kuin minä!!!
      Vanhat perinteiset kasvit on minun mieleen ja tietysti rohtokasvit :-)

      Poista
  2. Ihana haastevastaus. Minullakin paljon samoja suosikkeja. Pionit on todella kauniita. Orvokkeja minulla joka kesä, Marketat on kivoja, saa maljakkokukkia. Kosmos- ja kehäkukkia olen joskus myös kasvattanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Pionit ovat ihan ykkösiä :-) Kiva että tykkäät samoista kukista!
      Orvokkeja tulee joskus hankittua ihan liikaa, mutta ne kukkivat koko kesän kun muistaa leikata välillä :-)

      Poista
  3. Olen todella surkea puutarhuri, mutta onneksi voin täällä blogeissa ihailla muiden kauniita puutarhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voisin sanoa samaa aplikoinnista ;-P
      Kiitos Anni!

      Poista
  4. Ihania kukkakuvia:) kiva haastevastaus:) Oman puutarhan antimet maistuvat takuulla hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Tää oli tosi kiva haaste, niitä kaivattuja kesä haaveita!!! On ihanaa käydä omalta kasvimaalta ruokaa suoraan pataan ja lautaselle :-)

      Poista
  5. Mukavia puutarhahaaveita. Mun haaveeni on saada laatikkopuutarha kesällä kuntoon, että voisin sitten uskaltaa haaveilla muutakin. Toki laatikkopuutarhan ympärille on tarkoitus laittaa kukkaistutukset, ja niitä pitää ruveta suunnittelemaan. Sipulikukat ensimmäisenä siintää ajatuksissa ja tietenkin kesäkukat. Ja iiriksiä ja pionia huvimajan viereen. No niin tässähän meikäläinenkin alkaa päästä vauhtiin. Mutta ensin keskeneräiset valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Jostakin on aloitettava ja laatikkopuutarhan teko on mukavaa puuhaa! Ja kokemuksesta voin kertoa, että helposti sitä sitten huomaa tehneensä sitä ja tätä ja pieni aie on kasvanut vähän suuremmaksi :-)
      Laitoitko siis syksyllä kukkasipuleja jo maahan? Sieltähän niitä sitten tupsahtelee, kun kevät tulee :D Pioneja pitää olla!!!
      Ihanaa, että saat innostusta postauksesta : D Kaikki ajallaan!

      Poista
  6. Hauska huomata, että meikäläisen kehittelemät kysymykset ovat täälläkin. Luen näitä vastauksia oikein mielelläni, mukava blogijuttu kuvineen ja kaikkineen, kiitos tästä Tuitiina ! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voinut vastustaa tämän haasteen nappaamista, oli niiiin hyvät kysymykset!!!
      Kiitos sinulle kysymyksistä ja kehuista! ja Ole hyvä :-)

      Poista
  7. Kiva haasta ja vastaukset, On kauniit kukkaset kaikista minäkin tykkään noista kukista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli Irma, oli kiva vastata! Kiitos, niin tykkään minäkin!!!

      Poista
  8. Mullakin oli aika isokin puutarha vielä vuosi sitten, muttei ole enää..sillä selkäsairauteni vuoksi ei sitä enää voitu pitää.
    En yksinkertaiseti pystynyt enää hoitamaan puutarhajuttuja.
    Vaikka kuinka kauan aikaa sitä lykkäsin ja lykkäsin ja tein ihan väkisinkin niitä puutarhatöitä.
    Muta sitten ei enää tuntunut mikään miellyttävältä, eli oli ihan pakko myydä koko juttu.
    Nyt olenkin ollut tosi tyytyväinen tähän tilaan, sillä asumme pikkuriikkisessä kaksiossa ja meillä on sellanen pikkuriikkinen pihakin takapihallamme.
    Sen justinsa vielä pystynkin pitämään siistinä.Ja nautinkin siittä kesällä, on edes pieni puutarha ja kukkamaa!
    Mutta nauti siittä kaikesta niin kauan, kuin vain voit, se on hienoa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ikävä kuulla, että selkäsi on niin pahana, mutta toisaalta kiva kuulla, että nyt on kiva pieni piha, jonka jaksat hoitaa.
      Terapeuttista, joka tapauksessa ja kun vielä hymyssä suin jaksaa!!!
      Kiitos, minä nautin...koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan :-)

      Poista
  9. Mukava lukea muiden puutarhahaaveista ja toteutuksista :-)

    VastaaPoista
  10. kivat vastaukset! Kuvista tulee kova kesän kaipuu, ihania kukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kiitos! Sano kuule muuta, mutta kesää kohden ollaan menossa :-)

      Poista
  11. Mukavat vastaukset, niin kauniita kukkasia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva! Kukkasia pitää olla, vaikka kuvina, jos ei muuten :-)

      Poista
  12. Ihanis juttuja Pionit omia lemppareita. <3

    Aurinkoa päivään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Pionit on todellakin lemppareita myös minulle :-)

      Poista
  13. Kivoja vastauksia! Samanlaisia kokemuksia lapsuudenkodin puutarhajutuista. Söpöjä kuvia sinusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, lapsityövoima oli kova sana siihen aikaan ;-P Vai söpöjä, hih, kiitos : D

      Poista
  14. Voi miten kauniita kukkia! Suunnittelen ensi kesän projektiksi uutta perennapenkkiä pihallemme, ja kaikki ideat perennoista on tervetulleita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maj, kiitos kukkien kauneutta kuvina täällä nyt ja kesällä sitten puutarhassa (ja kuvina blogissa) :-)
      Minunkin pitäisi tehdä uusi perennapenkki, ukko-kulta vähän jarruttelee, mutta eihän se minulle mitään mahda, kun lapio pysyy vallan mainiosti minunkin käsissä ;-P

      Poista
  15. Ihana haaste ❤️ Kauniita kukkia :) Olisipa jo kesä taas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Kiitos, kukat on aina kauniita! Onneksi kesää kohti ollaan menossa :-)

      Poista
  16. Kyllä se kesä menee nurkkia hieroessa täälläkin. Isännän kanssa kasvattelemme puita, pensaita juurikasveja ja tietty tomaatit, kurkut plus muuta pientä. Ei käy aika pitkäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä puuhaa tiedossa siis, mikäs sen mukavanpaa :-) Teillähän on myös ihan kunnon hyötytarha, mikäs sen mukavampi, kuin pihalta hakea syömiset! Pitäähän sitä touhua olla, kuka sitä nyt jouten.... ;-P

      Poista
  17. Kieltämättä näitä kaipaillaan jo. värejä ja kukkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kaipaillaan jo! Nyt vielä tyytyminen kuviin, mutta jospa se kohta alkais keväältä näyttää :-)

      Poista
  18. Liisan kotona11.2.2015 klo 18.16

    Kiva postaus ja kauniita kukkia :) Koskaan ei ole liian vanha oppimaan uutta :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos! Todellakin, ikuista oppimista, sitähän se on nykyään ja siihen kannustan kaikkia, ketkä epäröi :-)

      Poista
  19. Kiva, kun nappasit nämä blogistan, kiitosi! Pionit on kyllä mahtavia, 'Coral Charm' houkuttelisi..ja orvokkeja on keväisin pakko saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin kiva napata, piti päästä vähän puutarhahörhöilemään :-) Pionit on ihan parhaita perennoja!
      Ja orvokkeja on keväällä pakko saada ja paljon:)))

      Poista
  20. Oli kyllä erikoisen ihana puutarhaa oheinen haaste, erilainen kuitenkin kuin mitä nyt blogeissa pyörii! Vautsi!! Oi että, tämmöisen haasteen nappaa mielellään. Hienoja valintoja ja kesää mieleen tuovia kukkakuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin kovasti, oli kiva vastailla puutarha-aiheisiin kysymyksiin, näin kesäkaipuussaan :-)
      Kiitos Pelakuu! Viime kesää muistellessa, toivotaan että ensi kesä tulee nopeammin:)))

      Poista
  21. Kuten Sinäkin, niin aika moni muukin puutarhaihminen on syntynyt ja kasvanut, nuoruuden uhmassa - ei koskaan - ja sitten kun jalat ovat olleet oman pöydän alla niin josko sittenkin vähän, ja lisää ja ehkä vielä lisää...hurmaan asti! Saman polun olen käynyt ja lapset seuraavat perässä, siis pakosta hurmaan...aika veikeä ajatus. Ihania kukkia, kauniita vastauksia! Näin tämä puutarhahurma on siirtynyt, tosin monellakaan ei ole sitä pakollista tarvetta elannon vuoksi enää...paitsi jos on vahva usko että EU tekee säädöksiä että jotain mukuloita/siemeniä lakataan toimittamasta niin herää äidin vaisto säilyttää ja hoivata perunoita (minulla vahva tällainen vaisto) tai ihan mitä vain...voisi sitä jotain hullumpaakin harrastaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee :-) Meillä ei vaan omien lasten ole tarvinnut kasvimaalla olla, marjoja kyllä olemme yhdessä poimineet ja sieniretkillä käyneet. Saa nähdä kuinka he omassaan sitten myöhemmin :-)
      Minusta on hienoa, että nuoret arvostavat puhdasta ruokaa ja kenties tätä kautta haluavat kasvattaa ainakin jotakin itse.
      Ja mikä parasta, lapsenlapset ovat into pinkeenä mummin kanssa hoitamassa kasveja aina kesäisin : D
      Todellakin harrastus voisi olla jotain muutakin... :)))

      Poista
  22. Ihana postaus ♥ Kiitos lukijakseni tulosta! ♥
    Harvemmin tulee napattua haasteita ominpäin, vaikka tämä sinun osoittaa, että kannattaisi useimminkin niin tehdä.
    Paljon oli samoja kukki, mitä itsekin olisin valinnut.
    Sinulla on ihana blogi. jäin lukijaksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! <3
      Ensimmäinen kerta oli minulle kun nappasin, mutta kun sitä tarjottiin napattavaksi ja aihe oli oikein sopiva, en voinut jättää väliin! Vanhat perennat on minun mieleen <3
      Kiitos ja tervetuloa lukijaksi :-)

      Poista
  23. Ihanat lempikasvit sinulla! Kai sitä voi kutsua viisastumiseksi, kun alkaa kiinnostua puutarha-asioista ;-)
    Ihana kuva vanhemmistasi auringossa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat perennat on minulle mieleen! No punahatut on aika uusi tulokas, mutta myös se rohtokäyttö on toinen tärkeä tekijä! Sovittan niin, silloin tullaan viisaammiksi koko ajan <3
      Äiti ja isä ovat harvoin nykyisin samassa kuvassa, vietiin heille lahjaksi tuo keinu, jossa istuvat, niin testasivat sitä yhdessä <3

      Poista
  24. Voi, kuinka ihanaa lukea tällaisista puutarhaunelmista! Meillä kasvaa tällä hetkellä enimmäkseen vain voikukkaa ja koiranputkea (tunnustuksia aiheesta täällä: http://blogit.kaksplus.fi/blogi/uraaidinruuhkavuodet/oman-pihan-ilot-ja-kirot/ ) Ehkä minäkin sitten joskus perustan kasvimaan, jos on enemmän aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se meidänkin puutarha oli vaan nurmikkoa ja muutama pensas silloin kun lapset oli pieniä :-)
      Kyllä monesti on toivonut, että saisi päiviinsä enemmän tunteja, ei se vaan tuo aika tahdo aina kaikkeen riittää.
      Mutta ehkä joskus...

      Poista