Sivut

15.4.2015

viisi isoa ja pientä kysymystä


Sain jo jonkin aikaa sitten tuulanneli-blogista haasteen vastata viiteen kysymykseen :D




1. Lempivaatteesi / asukokonaisuutesi nyt ?

 Farkut, t-paita (lyhyet tai pitkät hihat) ja neuletakki.
Kotoillessa velourhousut, joku rento paita ja villasukat :D
 
Kuva on muutama kesä sitten Yyterin rannoilla otettu.
2. Missä maissa tai kaupungeissa haluaisit käydä vuonna 2015?

Espanjan matkaa suunnittelimme toukokuun lopulle, mutta se jää nyt monesta eri syystä väliin.
Manner Espanja ja Madeira ovat kuitenkin siellä matkahaavelistalla ulkoisista maista ja täällä kotimaassa haluaisin käydä ihan pohjoisimmassa suomessa, ehkä sinne jäämeren rannalle saakka ja silloinhan ollaan jo Norjan puolella :D

Bulgariassa 2008.
3. Mieluisin kevätpuuhasi näin kevään kynnyksellä?

Siemenistä taimiksi kasvattelu, haaveilu tulevan kesän puutarhasta, niin ja ulkosalla pitää käydä lunta lapiolla viskomassa paikasta toiseen, että kesä tulisi nopeammin (hölmöläisen hommaa)!


4. Millaista on lempimusiikkisi ja kuka artisti saa sinun pöksyt pyörimään?

Kuuntelen aika vähän musiikkia, mutta musiikki jota olen kuunnellut teinivuosista lähtien uppoaa edelleen, tässä yksi suosikki:



5. Parhaat luonteenpiirteesi?

Olen avoin uusille haasteille.
Teen (yleensä) tunnollisesti sen minkä olen sopinut, itselle luvatuista kyllä joskus luistan...;-P
 En märehdi menneitä (tätäkin on tullut harrastettua)!

 
 Kiitos ihanainen tuulanneli haasteesta.


 


Oikaisen tässä nyt ja haastan sinut nappaamaan tämän haasteen tästä näillä tuulannelin mukavilla kysymyksillä. 
Kerro ihmeessä kommentissasi, jos näin teet, niin tulen sitten vastavierailulle :D



Ihanaa, tämän sateisen, mutta ehdottomasti keväältä tuoksuvan viikon jatkoa sinulle!


Tuija <3

28 kommenttia:

  1. Kyllä joka kevät tulee lunta heiteltyä, että kevät tulisi nopeammin. :))
    Kivasti selätetty haaste. :)))
    Hyvää viikon jatkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Oi, tuttu rakas Yyteri, nuoruuteni rannat ja sannat <3 Sinne taas on tänäkin suvena päästävä, vaikka asummekin täällä Päijänteen rannalla saaressa;)

    Ilmeisesti sinäkin mieluusti matkustat sinne, missä olet viihtynyt. Miksi hyvää vaihtaa pois! Meillä aina alpit ja Irlanti, Irlanti ja alpit. Voisin ehkä muuttaa Itävaltaan...

    Rock&Rakkaus, niistä emme luovu <3

    Hyvin onnistunut kuva orkideasta!

    Mukavaa huhtikuun jatkoa! Täällä nyt vaihteeksi aika hyistä...eli ihan huhtikuuta.

    VastaaPoista
  3. Näitä kysymys-vastaus-juttuja on hauska lukea :) Kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Kohta pääsen postaamaan sinulta saamani roska-haasteen;) Alkaa tienvierustat sulamaan ja roskat paljastumaan;)

    VastaaPoista
  5. Kivoja vastauksia ja oi niin ihania kuvia!
    Kuvissa on tosi kesäinen ja lämmin tunnelma. Hyvää vastapainoa tämänhetkiselle räntäsateelle. :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. ♥ihanat kuvat ja kivat jutut!

    VastaaPoista
  7. Näitä haastevastauksia on kiva lukea ja oi miten Bulgarian lämpö välittyy kuvasta.

    VastaaPoista
  8. Vau mitä ihania kuvia. Kiva lukea näitä "paljastuksia".

    VastaaPoista
  9. Kivat paljastukset itsestäsi ja niin kauniit kuvat. Iloista meiltä loppuviikkoon :)

    VastaaPoista
  10. Kivat vastaukset, - ja saatiin lisäksi vielä nauttia hyvästä musiikista! Hyvää loppuviikkoa Tuitiina :)

    VastaaPoista
  11. ihanat kuvat - sinusta oikein näkyy se ystävällisyys ja iloisuus, joka välittyy blogistasi.

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia, tuossa ensimmäisessä on kauniin väriset hiukset! Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus ja ihanat kuvat // kiva kun otit haasteen vastaan :)

    Olen muutan bonganut sinun blogistasi aivan ihanan kuinka mummo olen - postauksen!!!! ja minulla on se nyt luonnoksissa jo puoli valmiina ;) ja testikin on jo tehty! Kiitos inspiraatiosta ;)

    VastaaPoista
  14. Mukava lukea tälläisiakin postauksia :)

    VastaaPoista
  15. Mukava postaus ja hienot kuvat :) mukavaa viikon jatkoa sinulle ! RONJA

    VastaaPoista
  16. Haasteiden vastauksia on aina mielenkiintoista lukea :-)

    VastaaPoista
  17. Kivat vastaukset ja kuvat!

    VastaaPoista
  18. Tulin vastavierailulle, blogisi on nyt listalla http://www.kasvimaa.fi/linkit.php ;)

    VastaaPoista
  19. Bulgaria kuulostaa kiehtovalta! Poimin haasteen ja vastaukset löytyvät täältä :)

    VastaaPoista
  20. Kiva postaus! Ihanaa, kun joku on niin reipas puutarha ihminen :) Koetanpa ottaa mallia susta :)

    VastaaPoista
  21. Liisan kotona16.4.2015 klo 19.21

    Kiva postaus!!

    VastaaPoista
  22. Ilo oli lukea vastauksiasi ❤️ Mukavaa loppuviikkoa ❤️

    VastaaPoista
  23. Madeira olisi varmasti keväällä kukkahörhän paratiisi, eikä siellä muutenkaan liene tylsää :) Mukavaa viikonloppua Tuitiina!

    VastaaPoista
  24. Kivat vastaukset ja kuvat haasteeseen, oli mukava käydä lukemassa vastauksiasi.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  25. Kivoja vastauksia ja ihania luontokuvia. Mun puutarhan suunnittelut eivät ole päässeet alkua pitemmälle. Sääkään ei ole kyllä suosinut, vaikkeihan se voi aina se syy olla! Pitänee ryhdistäytyä:)

    VastaaPoista
  26. Kivoja vastauksia ja kivoja kuvia!
    Mukavaa vaalisunnuntaita!

    VastaaPoista
  27. Näitä on niin kiva lukea! Löysin blogistasi aivan mahtavan Kuinka mummo olen -postauksen. Minäkin taidan kopioida sen. Eihän haittaa : )

    VastaaPoista
  28. Kivat kysymykset ja vastaukset!
    Hortensia on aivan todella kaunis ekassa kuvassa!

    VastaaPoista