Sivut

4.1.2015

Viime vuosi!



Vuosi 2014 alkoi lähes lumettomana ja leutona,
oli mahtavia kelejä käydä Nellan kanssa lenkillä joenpankolla ja metsäpoluilla :D



 Tammikuu päättyi sitten lumi maassa!

***************
Lumet suli pois jo maaliskuussa ja pihaa pääsi ennätys ajoissa rapsuttelemaan.
 Tuntui, että kesä tulee jo ihan pian :D


Siemeniä laitoin kasvamaan totuttuun tapaan taas ihan liikaa
ja jossain vaiheessa oli jo tuskastuttavaa odottaa,
että pääsisi istuttamaan ja laittamaan kaiken puutarhaan ulos ja kasvihuoneisiin! 

****************

Kesäkuu koitti ja oli kesäjuhlien vuoro.
Syntymäpäivä oli tosi lämmin ja aurinkoinen, pienen onnea tuovan sadekuuron antoi,
mutta se ei meidän juhlinnan tahtia haitannut. 


Kesäkuu oli kylmä kuukauden alkua lukuunottamatta,
jossakin vaiheessa tuntui ettei mikään lähde kunnolla kasvamaan.
Heinäkuu tuli ja toi lämmön tullessaan,
pergola valmistui ja nautimme yhdessä touhuilusta pihalla,
mukana tietysti lapsenlapsia ja Nella sekä Sissy <3

 ****************

Loppukesästä saimme kaksi ihanaa prinsessaa perheeseen lisää <3
Kukat kukkivat puutarhassa ja sato kypsyi!
Säilöttiin ja touhuttiin lastenlasten kanssa :D


Lumi yllätti meidät sitten syyskuun viimeisellä viikolla! 

***************

Lumi satoi ja lumi suli...monta kertaa :D
Jouluviikolla saatiin sitten loppujen lopuksi reilummin lunta ja pakkastakin yli -20 astetta!


Mitä vuodesta jäi käteen...
Liian vähän käsitöitä, paljon tekemättömiä suunnitelmia
(onneksi on kokonainen vuosi aikaa taas tehdä... ;P)
Kaksi ihanaa lapsenlasta <3 <3
Puutarhointia urakalla.
Opiskelun etenemistä...tosin ahkerampi olisin voinut olla :)
...loppurutistus sillä saralla edessä...
Uudelle kympille ikäsektorilla...kriisiä pukkaa... ;)
Ja vaikka millä mitalla ihania muistoja muistojen arkkuun tallennettavaksi!!!

***************

Uudelle vuodella lupaan....?
No elää tässä ja nyt, tehdä sitä mistä tykkään, nauttia elämästä, antaa aikaa lapsenlapsille
valmistua opiskeluista ...ja ikinä en sit enää mitään opiskeluja aloita...
(hah, näkis vaan :D ).
Toteuttaa jonkun hautumassa olevan haaveen / projektin.
Matkustaa (jos opiskelijan varat sallii).
...ja... no johan siinä olikin :D :D :D

Ihanaa alkanutta vuotta sinulle lukijani!

tuitiina <3





33 kommenttia:

  1. Kivat kuvakoosteet ja mukavia tapahtumia ollut sulla, kuten kaksi lastenlasta. Onnea uudelle vuosikymmenelle siirtymisestä Hyviä vuosikymmeniä nämä :) Onnea myös alkaneelle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Tylsä Mörökölli :) Nämä pienet on niin suloisia tytöntylleröitä <3 Ja viiskymmentä on ihan hyvä ikä!

      Poista
  2. Hienot kollaasit. Onnea lastenlapsista! Ihanan pergolan rakensitte. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos :) Suloiset pikkuprinsessat saatiin ja olemme niin onnesta sykkyrällä <3
      Pergolasta tuli oikein mieleinen, kunhan ensi kesä vielä köynnökset kasvattaa, että saadaan vähän vihersuojaa :D

      Poista
  3. Ihana kooste! Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Kivat kuvakollaasit menneeltä vuodelta, vuodenaikojen mukaan. Hienoja kuvia sinulle tärkeistä asioista. Hyvää alkanutta vuotta ja paljon uusia inspiraatioita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Suuri helpotus aina kun painaa julkaise nappia, menee aina kuvia kasatessa tuota aikaa : D
      Inspiraatioita riittää kyllä, kysymys kuuluukin, et riittääkö miehellä kärsivällisyys ; D

      Poista
  5. ihania muistoja koko vuodelta :) iloa ja onnea uuteen vuoteen sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos happystarhome! Kiva oli kuvia katsella ja valikoida mitä sieltä esille laittaa, ettei tulis kuva-ähkyä ; D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Elämää Onnenpähkinässä! Menneitä on ihan kiva muistella ja sitten nokka kohti uutta : D

      Poista
  7. Ihania kuvia, ihania muistoja menneestä vuodesta. Hyvää uutta vuotta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maiju! On niinku vuosi laitettu pakettiin ja sitten katsellaan jo tulevaisuuteen : D

      Poista
  8. Hienot kollaasit, kiva nähdä ja lukea vuodestasi. Kun olen aika uusi lukija, jostain syystä ei kuvaani ollutkaan lukijoissasi! Nyt liityin vasta :)
    Sään puolesta vuosi oli mennyt siellä aika samaan tapaan. Hyvää uuden vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! oli kiva koota vanha vuosi ja heilutella sille hyvästit : )
      Kiva kun liityit lukijaksi, minustakin sinä olit kyllä jo aiemmin lukijana...bloggeri välillä sekoilee, mulle on käynyt joskus samoin, et luulee liittyneensä, muttei sit olekkaan lukijana :D Mut nyt näkyy!

      Poista
  9. Kiva kooste! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Koosteen tekokin oli kivaa : D
      Tulee muisteltua / haikailtua mennyttä vuotta ja onhan siihen kiva joskus itsekin palata, kun se nyt on täällä tehtynä!

      Poista
  10. Ihania elämänmakuisia kuvia! Liityin myös lukijaksesi :)

    VastaaPoista
  11. Kiva kooste. Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos marliska! Siinä se on ja olen ihan tyytyväinen : D

      Poista
  12. Ihana kooste vuoden tärkeistä tapahtumista, onneksi et saanut maailmaa vielä valmiiksi ja tänä vuonna on mistä jatkaa. Kaikkea kivaa on elämässäsi! Oikein mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, kiitos! Niinpä, hommat siis jatkuu ja inspiraatiot kypsyy, kun kothi uutta kesää mennään : D
      Pyörähdin minäkin aamulla sinun blogissasi liittymässä lukijaksi, mutta kommentointi jäi myöhempään ; )
      Tervetuloa sinulle lukijaksi <3

      Poista
  13. Hei Tuitiina! Minä pääsinkin mukavasti tutustumaan sinuun - vuoden koosteella. Kiva, elämänmakuinen kooste sinulla kuluneesta vuodesta. Ja jotenkin niin tuttu... maailman valmiiksi saattaminen on pitkä projekti, jos ja kun tulee koskaan valmiiksi, mutta yritystä pitää olla ;)
    Mukava tutustua, liityin lukijaksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, kiitos! Kiva kun tulit tutustumaan ja liityit vielä lukijaksi : D
      En minä nyt maailmaa ole sentään yrittänyt valmiiksi tehdä, ihan vaan näitä omia juttuja, kyllä minä vielä omat rajani tiedän....kait... ; D Yrittänyttä ei laiteta, niinhän se sanontakin menee!!!

      Poista
  14. Kiitos mate! Rohkenin jopa laittaa kuvia itsestäni sinne, mitä en ole aiemmin postauksissa tehnyt : D

    VastaaPoista
  15. Oi ihana postaus ja niin kivaa kun on sinusta kuvia ja iloisia sellaisia.. <3 Olen tilannut nämä postaukset tosiaan sähköpostiin ja jostain syystä nykyään menevät gmaili tarjousosastolle, eikä sosiaalisiin viesteihin Nyt jos olen missannut jonkun sinun postauksen se johtuu siitä, kun en niitä tarjouksia muista aina katsoa.

    Mutta täällä ollaan <3

    Ihanaa uutta vuotta Tuitiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, ihana kun olet siellä...tai siis täällä...miten se nyt menee : D
      Voihan gmaili! Minä täällä kovasti mietin sitä vuosikymmenten postausta...iso urakka! Mutta tulossa on, odotas vaan <3

      Poista
  16. Paljon on ehtinyt vuoden aikana tapahtua. Ihania ja tunnelmallisia kuvia!
    Onnittelut suloisista lastenlapsista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna Maria, kiitos! Kyllä sitä vuoteen paljon mahtuu, vaikka tuntuu, että jotakin jäi kesken : D Onneksi on taas kokonainen vuosi edessä!

      Poista
  17. ♥ihana postaus! Paljon onnea lapsenlapsista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, kiitos! Suloiset pienet prinsessat on sulattaneet tämän mummin sydämen <3

      Poista