Sivut

22.1.2015

Paussi paikallaan.


....kouluhommista nimittäin...

Kaksi päivää olen urakalla kirjoittanut, tehnyt laskelmia, visioinut mielikuvitus yritystäni,
poistanut kaiken kirjoittamani ja aloittanut jälleen alusta.
Yrityssuunnitelma on nyt lähes valmis, loppu pohdinta puuttuu vielä.
Hyvä minä!

**************************

Välillä on paikallaan vähän haaveilla
.......
vaikkapa etelän lämmöstä :))) 

Syyskuussa 2013 teimme ystävä pariskunnan kanssa reissun 
ihanalle Kreikan pienelle saarelle Santorinille
saari on aivan ihastuttava!


" Loma Santorinilla on kuin hyppäisi keskelle kauneinta postikorttia. Valkoisten talojen pilkuttamat omaleimaiset maisemat muotoili muinoin purkautunut tulivuori, joka upotti osan saaresta Egeanmeren siniseen syliin. Samalla syntyi legenda kadonneesta Atlantiksesta, onnellisten saaresta."

teksti lainattu matkan järjestäjän sivulta
Loma Santorinilla on kuin hyppäisi keskelle kauneinta postikorttia. Valkoisten talojen pilkuttamat omaleimaiset maisemat muotoili muinoin purkautunut tulivuori, joka upotti osan saaresta Egeanmeren siniseen syliin. Samalla syntyi legenda kadonneesta Atlantiksesta, onnellisten saaresta.


Muutaman kuvan laitan tähän alle meidän ihanalta lomalta!
Kuvat ovat kännykkäkuvia ja laatu on mitä on ;)






 Sinistä merta, valkoisia / vaaleita taloja, karua maisemaa ja kapeita kujia.

  


 Yhden päivän ajaksi vuokrasimme pienen auton, jolla ajelimme saarta ympäriinsä koluten sen päästä päähän.



 Santorinin upea auringonlasku tunnetaan ympäri maailmaa.


Aamupäivät vietimme rannalla uiden, kirjaa lukien ja auringosta nauttien.


Koko rannan matkalle oli tehty tie, jonka varrella oli kauppoja ja ravintoloita vieri vieressä
unohtamatta auringon ottajia. Jos jano yllätti, oli lyhyt matka hakea raikasta kylmää juotavaa.


Lentokenttä sijaitsi aika lähellä meidän hotellia ja rantaa,
päivän mittaan tuli ja lähti kymmeniä lentokoneita
ja ne lensivät todella läheltä.


Näillä haaveilla pitäisi nyt jaksaa uppoutua vielä hetkeksi koulutehtävien pariin.

Onko Santorini sinulle tuttu tai jokin muu Kreikan ihanista saarista?


Haaveillaan!

tuitiina <3




90 kommenttia:

  1. Haaveilu on ihanaa ja paussi aina paikallaan:)

    Santorinilla olen pari kertaa ollut, on hieno paikka etenkin Oian postikorttimaisemat.
    Kyllä muillakin Kreikan saarilla on tullut käytyä, useammin Kreetalla.

    Kauniita kuviasi katsellessa on tuota aurinkoa vieläkin enempi ikävä :))
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paussi oli tarpeen, tuntui että laskelmat vaan vilisee silmissä :)
      Matka kuvia on kiva sillon tällöin katsella ja muistella mukavia lomareissuja.

      Aurinkoa kyllä kaipaa, paistoihan se tänäänkin, mutta kun mittari näytti - 24, ei juuri ulkoilemaan huvittanut lähteä ;)
      Kiitos, samoin sinulle ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Voi mitä kuvia! Oikein tunnen lämpimän tuulen iholla, niisk. Tsemppiä sinulle opiskeluaherrukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisia ja kesäisiä kuvia...! Ei siihen kauan mene, kun lämmin tuuli puhaltelee täällä kotomaassakin, eiks vaan :)
      Aherrusta riittää, kiitos :))

      Poista
  3. Santorini on vielä käymättä, vaikka Esikoinen sitä meille vanhuksille on toistuvasti suositellut. Kreeta, Korfu ja Symi ovat tuttuja ja mukaviksi lomakohteiksi todettuja. Kuvasi lisäsivät matkustusintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen minäkin, on kuitenkin vähän erilainen, kuin muut Kreikan saaret! Kreetalla ja Rodoksella on tullut myös käytyä.

      Nyt vaan lomaa varailemaan :))

      Poista
  4. Ihanat Santorini-kuvat!
    En olen ikinä käynyt Santorinilla, vaikka se on pitkään pyörinyt matkahaavelistalla upeiden maisemiensa takia. Kokeilemani Kreeta, Kos ja Rhodos eivät maisemakuvissa ainakaan pärjää Santorinille. Ateenasta pidin paljon sen historian vuoksi. Ehkä vielä joskus ihailen noita maisemia itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreeta ja Rodos käytiin mekin ensin katsomassa, mutta Santorini on minusta mukavin, sellainen pieni idyllinen paikka!
      Toivotaan, että pääset käymään :)

      Poista
  5. Olen käynyt Santorinilla, ei hullumpi paikka ollenkaan, ja todella, todella lämpimästi suosittelen mantereella sijaitsevaa Pargaa ! Ihana, romanttinen pikkukylä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pargaa monet kehuu, ehkäpä harkitsemme sitä seuraavaksi Kreikan kohteeksi, kiitos vinkkauksesta!

      Poista
  6. Santorini on vielä näkemättä, ja se kiinnostaa kovasti! Kreikassa olen käynyt Ateenassa ja Peloponnesoksen niemimaalla (Tolu), Pargassa, Kreetalla ja Kosilla. Ihania kuvia, matkakuumetta pukkaa. Onneksi on Israelin liput jo taskussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla matka jo tiedossa ja Israel on varmasti näkemisen arvoinen paikka :)
      Ehkä seuraavalla lomalla sitten Santorini :)))

      Poista
  7. Voi miten upeat värit kuvissa! Tää ei nyt helpottanut mun matkakuumetta yhtään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi matkakuume on paha 'tauti' kun se iskee päälle :)))

      Poista
  8. Oi oi, minkähän lajin yrittäjäksi sinä muovaudutkaan :) Lomareissuja on aina kiva muistella. Saman tyylin reissaajia taidatte olla kuin mekin. Kaikki paikat on koluttava loman aikana. Paikallamme emme malta ollenkaan olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo yritys suunnitelmat liittyvät näihin puutarha-alan opintoihin, yrittäjyydestä suoritetaan yksi näyttö, eli mielikuvitus yritystä teen paperilla :))) Toki sen voi tehdä ihan oikean yrityksen suunnitelmaksi itselleen, jos aikoo perustaa valmistuttua yrityksen.
      Joo, mekin tykätään katsella paikkoja ja nähtävyyksiä, ei ole auringossa makaaminen meidän juttu :)))

      Poista
  9. Ihanat kuvat ja kirkas taivas! Kreikan saaret odottavat vielä, mutta joskus sinnekin mennään varmaankin. Lomareissujen kuvista saa aina piristettä...ja matkakuumeen siementä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, Kreikan saaria suosittelen loma kohteeksi, me on reissattu kolmella saarella ja kaikista on tykätty, mutta Santorini on mukavin tähän mennessä! Matkakuumetta pukkaa, ei mahda mitään :)))

      Poista
  10. Upeita kuvia ja ihanan siniset taivaat. Aaah! Santorinillä en ole käynyt, parilla Kreikan saarella kylläkin. Kiinnostaisi udella, että minkä alan yrittäjäksi tuumailet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Santorinilla kannattaa käydä :)
      Puutarha-alan opintoihin liittyy nämä minun yritys suunnitelmat. Meillä on suullinen näyttö paperille tekemästämme yrityksestä, eli suunnitelma pitää olla niin hyvä, että voisi sen pohjalta oikeasti perustaa yrityksen :)))

      Poista
  11. Olet ollut ahkera, hyvä sinä :-)) Kauniita kuvia ihanasta saaresta. Itse olen käynyt vain Kreetalla. Tytär miehensä kanssa, kävivät Tiloksen saarella viime syyskesällä. Kaunista oli ollut ja rauhallista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen, kiitos! Varmaan kaikki turisteille 'viritetyt' saaret ovat ihania. Sitä vaan itse aina tykästyy johonkin enemmän kuin toiseen...ja voihan se olla matkaseurastakin kiinni ;) Kreetakin oli tosi kiva!

      Poista
  12. Teillä on ollut kyllä hauska matka Kivoja kuvia olet laittanut tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli oikein mukava, aikuisessa seurassa :) Kuvista on ihana muistella lomaa :))

      Poista
  13. Liisan kotona22.1.2015 klo 19.13

    Välillä on hyvä poistua arjesta ja haaveilla. Santorinilla en ole käynyt, vaikka Kreikassa on tullut käytyä useammankin kerran. Hienoja kuvia :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko on välillä tehdä jotain muuta, kun alkaa hinnat ja ALV:t silmissä pyöriä ;)
      Kreikassa on monta kivaa loma kohdetta!

      Poista
  14. Ihanat kuvat:) ja onnea yrityssuunnitelman kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi loppusuora jo häämöttää, on vaan välillä aika puuduttavaa, tekee hyvää välillä tehdä jotain muuta :)
      Katselin minä nauhoitettuja puutarha ohjelmiakin välillä!!!

      Poista
  15. Varmaan hieno paikka. Nuorena kävin Kreetalla ja aina on sinne kaipuu. Ei vaan enää ole ollut mahiksia matkustella :)
    Onnea opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva paikka ja semmoinen sopivan pieni. Kreetakin on tosi kiva!
      Toivotaan, että saat vielä joskus mahdollisuuden :)
      Kiitos!

      Poista
  16. Ihania kuvia ❤️ Tuonne olisi mukava itsekin päästä käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lomalla on aina kiva käydä, kotiin vielä kivempi tulla ja on sitten mitä keinutuolissa muistella :)

      Poista
  17. Ihania kuvia, maisemat ovat huikeat! Santorinilla en ole käynyt, mutta joitakin Kreikan saaria kyllä kolunnut, Kreeta ja Lefkas, kaksi erilaista saarta, ovat suosikkejani.
    Oi, aina on haaveita oltava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomamatkasta haaveilu on välillä paikallaan ja jo tehtyjen matkojen muistelu on oikein mukavaa :))
      Kreikan saaret varmaan kaikki on omalla viehättävällä tavallaan upeita lomakohteita, jostakin vaan tulee oma lemppari!
      Santorinilla viehätti sen pienuus, ehti viikossa tutustua koko saareen :)))

      Poista
  18. Onko kuvat otettu todella kännykällä! Jos on niin sinulla on tosi hyvä kamera kännykässä. Aivan ihania kuvia kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen,että aurinkoisella säällä ja voimakkailla väreillä on suuri osuus kuvien onnistumiseen ja älyluurissahan on enemmän megapikseleitä kuin esim. pokkarissa :) Kiitos, on niitä kiva katsella ja muistella lomaa :)))

      Poista
  19. Santorini on haavekohteeni. Mutta sinne pitää mennä vasta sitten, kun lapset ovat isompia...ja mieluusti tietenkin ihan kaksin miehen kanssa. Ystäväni on käynyt tuolla usein ja aina huokailen matkakuvia nähdessäni. Kaunista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Santorini ei ole oikein lasten lomakohde, huimasti korkeus eroja ja joka paikkaan pitää nousta tai laskeutua :) Mekin oltiin ihan aikuisten reissulla. Kaunista siellä on ja romanttista <3

      Poista
  20. Haaveilukuvia tänne pakkasen keskelle. Santorini tuttu minulle vain Mamma Mia - elokuvasta ja tutullani siellä samanniminen ravintola. Kreetalla olemme muutaman kerran käyneet ja ensi kesän lopulla suuntaamme Rodokselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma Mia-elokuvaa ei kuvattu Santorinilla, vaikka niin väitetään, se selvisi meille tuon reissun aikana. Siellä on kyllä hyvin samalaista kuin elokuvassa, jopa se aukio, joka elokuvassa sitten halkesi! :)'
      Kreeta ja Rodos tuttuja myös ja suosittelen, kaikki Kreikan saaret on varmasti käymisen arvoisia paikkoja :)

      Poista
  21. Apua mitä kuvia! Itse olen käynyt Kreikassa Rodoksella, Kosilla, Kalymnoksella, Leroksella sekä Pargassa, ihania kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Katja, sinähän oletkin 'vanha tekijä' Kreikan matkojen suhteen ja varmasti kaikki ovat yhtä ihania lomakohteita!
      Joku reissu vaan jää mieleen enemmän, kuin toinen. Matkaseuralla lienee osuutta asiaan :)))

      Poista
  22. Ihania kuvia ja niin lämpimän näköistä!
    Täällä tuulee niiiiin vietävästi ja on kylmää!
    Hyvä on välillä pitääkin lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä ja mukavaa oli ja jos olis mahdollista hyppäisin heti koneeseen ja suhahtaisin sinne uudelleen!
      Kylmää meillä nyt riittää, eilen mittari keikkui -24 ja -29 välillä, tänään onneksi jäädään alle -20 :)
      Lomat on aina paikallaan, kun mahdollista, jaksaa tätä arkeakin sitten paremmin :)))

      Poista
  23. Voi kun pääsiskin nyt etelän lämpöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa Anni muuta! Meillä ainakin jatketaan haaveilua ja lomakassan säästämistä :)))
      Jospa sitä ensi syksynä tai vuoden päästä keväällä, kun saa nämä opinnot päätökseen!

      Poista
  24. ma-te, sanos muuta, sitten taas jaksaa keskittyä laskelmiin ym. pähkäilyihin! Ole hyvä vaan, ilo on kokonaan minun puolella :) Kiitos, ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  25. Santorini on aina kiehtonut minua. En ole koskaan siellä käynyt, mutta monissa muissa Kreikan kohteissa kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Santorinia, kiva pieni saari :)

      Poista
  26. Jottei kiireen keskellä haasteet loppuisi kesken, niin tässäpä yksi. Muista ei paineit ei kiireitä. Tein itsekin ajan kanssa tämän http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2015/01/ilahduta-bloggaajakaveria.html

    Santorinille olisi ihanaa päästä, niin kaunista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta Tiia, nyt kyllä kestää ennen kuin ehdin siihen syventyä :)
      Santorinilla on kaunista ja aurinkoa riitti joka päivälle!!!

      Poista
  27. Kreikassa ole ole koskaan käynyt. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikasta löytyy monta kivaa saarta, joissa käydä lomalla tai sitten mantereellakin olis varmasti paljon kiinnostavaa!
      Kiitos!

      Poista
  28. Hienoja kuvia . Jos matkustaisin vielä johonkin, niin tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Nyt vaan reissua suunnittelemaan :)))

      Poista
  29. Ihania kuvia! Täällä on heti kesä näitä katsellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesää kyllä välillä kaipaa, onneks edes valokuvien kautta voi hetkeksi uppoutua kesän tunnelmiin ja muisteluihin :))

      Poista
  30. Voi mitä kuvia. Täällä haaveillaan etelänlomasta ensi syksynä. Paikka näyttää kauniilta. Ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeasta paikasta vain ihania kuvia! Oi sinulla jo lomaa tiedossa, saas nähdä koska meikäläisen varat sallii :)
      Kiitos, taisit ihan lukijaksikin kirjautua, tervetuloa siis :)))

      Poista
  31. ♥oi mitä kuvia! Just nyt täällä sataa lunta...voisin hypätä tuonne aurinkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisin minäkin, olisipa se niin helppoa :))

      Poista
  32. Oi, mekin olimme syyskuussa 2013 Santorinillä, tosin ihan syyskuun lopulla. Saari oli todella kaunis ja ihmiset olivat todella ystävällisä ja rouka oli myös erittäin hyvää. Loma oli todella ihana ja nuo sinun kuvasi saivat hyvmyn huulilleni. Ei kun jatketaan haaveilua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea paikka, ei voi muuta sanoa! Haaveilu jatkuu, näin on :)

      Poista
  33. Aivan upeita kuvia! Huoh, olisipa kiva tuolla käveleskellä. Me ollaan vielä aika noviiseja tässä etelänmatkailussa, mutta Rodos ja Kreeta on koettu. Nyt taas tekisi mieli jonnekin lämpimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodos ja Kreeta on tuttuja myös, kerran molemmissa käyty. Kreikan saaret on varmaan kaikki niin ihania lomakohteita!
      Haaveillaan!

      Poista
  34. Voi kun tulee ihan mieleen meidän viime elokuun Rodoksen matka:) jos sitä seuraavaksi lähtee taas reissuun kun täyttää 60;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavoitteet on hyviä, myös loma matkojen suunnittelussa :) Rodoskin oli mukava saari!

      Poista
  35. Upeat maisemat! En ole tuolla koskaan käynyt, pitäisi ehkä..

    VastaaPoista
  36. Voi, miten kaunista <3 Ihanaa viikonloppua =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välimerellä on aina kaunista :) Kiitos, samoin sinulle oikein mukavaa viikonloppua!

      Poista
  37. Huikaisevan siniset taivas ja meri! Tosiaan tässä alkaa haaveilla...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvissa tuo meren sinisyys jotenkin korostuu! Haaveillaan vaan :)
      Kiitos, ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  38. Voih! Kyllä vaan ois kiva päästä nyt täältä talven pimeydestä tuollaisiin maisemiin ja lämpöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oliskin! Mutta kesää ja valoisampaa aikaa kohti onneksi menossa ollaan :) Haaveilla silti aina voi :D

      Poista
  39. Ihana on muistella loma reissuja, mutta valokuvin nautinto monin kertaistuu.
    Kauniit valoisat on värit loma maisemassasi, ihania tunnelmia.
    Isot korkeuserot kaunistavat näkymiä.

    Santorilla en ole vielä käynyt. Se on kyllä toive listalla, ehkä joskus.
    Aattelimme luopua kaukomaa reissuista, kun emme tunnu enää jaksavan niin pitkiä matkoja.
    Lähempänäkin on niin pajon kiehtovia maita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lomat on aina suuntautunut eurooppaan, kaukomatkailuun emme ole halunneet lähteä. Ehkä joskus...
      Santorini on pieni kiva saari, voin suositella :)

      Poista
  40. Wow, ihania kuvia!! En ole koskaan Santorinilla käynyt. Upeita kuvia kyllä katsellut. Tuo sininen ja valkoinen on huikea yhdistelmä siellä auringossa. Lomareissuja on kiva muistella, saa elää uudelleen ne ihanat tunnelmat!
    Tuitiina, blogissani on sinulle haaste. Toivottavasti ehdit vastata siihen. Tuo opiskeleminenkin kun vie paljon aikaa.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit todellakin oikein korostuvat tuolla etelän auringon hehkussa! Mukava on reissuja muistella ja haaveilla uudesta lomasta :)
      Kiitos Tuulia haasteesta, paneudun siihen kunhan saan nuo kouluhommat paremmalle tolalle :))

      Poista
  41. Santoriinilla en olekaan käynyt. Jospa joskus... Kiitos kun tulit lukijakseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santorini on käymisen arvoinen paikka, kenties joskus ;)
      On mukava löytää uusia kivoja blogeja seurattavaksi :))

      Poista
  42. Oi,ihania lomafotoja tänne talven keskelle! Matkoista haaveilu ja eri vaihtoehtojen selaaminen on kivaa puuhaa.Sekin jo pristää.Ja kun loman viimein varaa,on tunnelma jo huipussaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella on kiva muistella kesän lämpöä edes kuvista :) Haaveillakkin pitää, jaksaa sitten painaa tätä arjen rumbaa paremmin. Ja todellakin sitten kun se lomavaraus on takataskussa, ei meinaa pöksyissään pysyä!

      Poista
  43. Ai miten ihania kuvia. Santorinilla en ole koskaan käynytkään. Olen kyllä ihaillut ja haaveillut katsellessani lomakohteita. Kreikka on niin kaunis maa ja hyvä lomakohde!
    Kiitos kun tulit lukijakseni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikasta löytyy monta ihanaa saarta, joissa lomailla :) Santorini oli minulle sellainen pitkä-aikainen haave, joka lopulta toteutui, eikä pettänyt odotuksiani!
      Kiitos Maj! Tervetuloa sinulle lukijaksi blogiini <3

      Poista
  44. Santorinia on moni kehunut. Minä tykkäisin kovasti sellaisesta saarihyppelystä Kreikassa, ehkä se haave joskus toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät suotta kehu! Saarihyppely kuulostaa hauskalta, meillä oli tarkoitus tuolla reissulla käydä moikkaamassa tuttuja Kreetalla, mutta lauttojen aikataulut eivät oikein sopineet ja sitten oli vielä kovin tuulinen päivä, niin jätimme väliin :)

      Poista
  45. Ihanat kuvat! Ihan tuli viimekesän Rohdoksen matkamme mieleen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kreikkaa molemmat, karuja, mutta kauniita saaria :)

      Poista