Sivut

13.9.2014

Kukkanuppusia :)

Tänään oli vanhempieni luona perunan nostopäivä, 
sinne siis suunnistimme heti aamutuimaan. 
Sato oli erittäin suuri, eikä tule mieleen lähimenneisyydestä vuotta, 
jolloin olisi tullut näin hyviä ja näin runsaasti perunoita.

Kotona sitten kaivelin viimeiset kesäperunat omalta kasvimaalta, sillä sadolla ei pääse kehumaan, mutta ehkä ovat sitäkin makoisampia :)

Kameran kanssa kuljeskelin puutarhassani hetken ja alla näppäilyistä muutama otos.

 

Kärhö 'Ville de Lyon' on kasvattanut muutaman kukkanupun, 
saa nähdä riittääkö lämpöä niiden aukeamiseen.


Samoin nuppusia kasvattaa ruusu, jonka keväällä ostin. 
Ruusun nimestä minulla ei ole hajuakaan, kadotin mukana tulleen nimilapun :(


Syyshortensiat saivat lopultakin paikkansa etupihalta, kun pihan remppa valmistui. 
Takana 'Early Sensation' ja edessä 'Wims Red' 
ihan takimmaisena näkyy köynnöshortensia, josta parempi kuva myöhemmin tekstissä.


Syyshortensia 'Great Star'  sai paikkansa esiin kaivetun kiven kyljestä.


Uhkarohkeasti minä siis hankin myös köynnöshortensian!
Ei ole oikein meidän vyöhykkeen kasvi, taitaa suositus olla III-vyöhykkeelle.
Ensin suunnittelin sen paikaksi ulkosaunan vieressä kasvavaa männyn kylkeä, 
mutta tulin toisiin aatoksiin ja istutin sen etupihalle isojen kivien luo, 
siinä se saa pikkuhiljaa kasvaa ja vaikka peittää kivet kokonaan.


No, sitten minä keksin et viiniköynnöksen ('Zilga') paikka on pergolan kyljessä.
... ja niin tuli taas kaivettua kuoppaa...
siinähän piti sitten toinen humala siirtää pois tieltä pergolan reunaan 
ja eihän se leikkaamatta onnistunut....no kasvaa se ensi kesänä uudestaan :)



Vielä kuvaa, kun hankin tänään pari kynttilälyhtyä, 
jotka löysivät paikkansa pergolan verkosta, 
tarkennus ei sattunut ihan kohdalleen, 
mut ihan mukava kuva tuli :) 

Illan hämärtymistä nyt odottelen, että saan kynttilät sytyttää ja pääsen tunnelmoimaan.

Tunnelmallista lauantai-iltaa myös sinulle 

tuitiina <3



6 kommenttia:

  1. "Eksyin" tänne ensimmäistä kertaa ja täällähän näyttää kivalta! Ihana tuo sinun pergolasi. Meillä suunnitteilla myös, vähän erilainen ja tulisi osaksi olemassa olevaa terassia. Syksy olisi hyvää istutusaikaa, mutten taida jaksaa enää alkaa kaivuupuuhiin:) Minäkin muuten hankin köynnöshortensian, vaikka asustellaan viitosvyöhykkeellä. Se on nyt valeistutuksessa ja pääsee sitten keväällä osaksi pergolan kasvillisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, kiva kun eksyit ;) Tekemistä on vielä paljon, vaikka tuntuu, et joka kesä paljon tehdään ja ihan itsemme näännyksiin asti. Me ollaan nelos- ja vitos vyöhykkeen rajoilla. Vähän tyyliin et kummalla vyöhykkeellä haluu olla... :) Toivotaan nyt sitten meille molemmille, et hyvin käy tuon köynnöshortensian kanssa!

      Poista
  2. Ihania nuppuja, yhtään ei vielä näytä syksyltä:) Ja voi miten upea tuo pergolasi! Meillä ollut vastaavanlainen suunnitteilla jo pitkään, mutta suunnitteluasteella tuo edelleen on... Taidanpa vilauttaa näitä kuviasi miehelleni, jospa innostuisi valmista nähtyään:D

    Kaunista viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Maria! Toivotaan että saat miehesi innostumaan :) Olen todella tyytyväinen pergolaan, katsotaan mitä siihen ensi kesänä tulee, nyt vaan jännään et suuttuiko viiniköynnös siirrosta, mut se olikin väliaikais istutuksessa ja nyt olis se oma paikka löytynyt sille.

    VastaaPoista
  4. Oijoi, meillä on ihan samat kasvimieltymykset. Istutin nyt sen Vanille Fraisen, mutta haaveilen ensi vuonna tuosta Early Sensationista. Minulla ongelma on se, että puutarha on suuren suuri, mutta olen erikoistunut puolivarjon kasveihin, kuten köynnöshortensioihin ja etupiha, joka on täysaurinkoinen, on jo yli puolet syyshortensioissa ja loppu mongolianvaahteroissa ja sitten alkusuvelle magnolia (vyöhyke I, joten tuksin selviää montaa vuotta meidän saarella harjukaupungissa) ja sitten jasmiini. Helmiorapihlajaa haaveilen sinne vielä eli mihin laitan Earlyn. Äiti istutti nyt Vanillen ja vielä Bombshellin, siis molemmat syyshortensioita;)

    Minulla on köynnöshortensioita nyt kai jo yli 10. Osa kauniisti kehystää jo keittiön ikkunaa ja tätä mun kirjasto/tomistoni ikkunaa.

    Oli ihan liityttävä lukijaksi, sillä pakko alkaa seurata, mityen nuo sun hortensiat kehittyvät ja sinulla on mukana sellaisiakin, joista en ole vielä kuullutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Nuo hortensiat on mulle ihan uus tuttavuus, mutta se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja kuten jo aiemmin tuolla kommentoin tuota köynnöshortensiaa, niin saas nähdä kuinka käy...ja hidashan se on kasvamaan ;) Ja Jasmiini, kyllä kyllä, mulla on vielä valeistutuksessa, sen paikka on vielä hakusessa, mutta se tuoksu keväällä!!! Ja Magnoliasta voin vain haaveilla, kattelen sitten sinun blogista kuvia kateellisena... ;) Kiva että liityit lukijaksi <3

      Poista