Sivut

4.8.2015

Mitä ihmettä?




Kylläpäs oli hämmästykseni suuri, kun tulin pitkästä aikaa kurkkaamaan tänne blogiini,
nimittäin minä en ainakaan näe yhtään päivitystä, joissa näkyisi kuvat...
minne H...oon kaikki on kadonnut???


No täällä kuitenkin ollaan ja tämä on oikeastaan testi, et jääkö tänne enää mitään näkyviin ;)
Olo on surullinen, mitä minun pitäisi tehdä???


Kesäisiä touhujahan me ollaan puuhailtu, vaikka lähes joka päivä sataa.
Eilen oli pitkästä aikaa kokonainen päivä, ettei tullut pisaraakaan vettä, ihanaa!


 Sissy ja Seppo touhuissa mukana kuten kuvasta näkyy, poseerasivat mulle vuorotellen samalla kivellä saunan kupeessa :D

 

No on niistä sateista ollut jotain hyötyäkin, sain valmiiksi kauan sitten aloitetun puuvillaneuleen.
Takkihan siitä oli tarkoitus tehdä, mutta jätin nyt hihat pois...kun on niin tuota hellettä pitänyt, heh, heh...


Kukkaloisto on monen kukan kohdalla jäänyt hyvin lyhyeksi tuon sateen takia, mutta jotain olen ehtinyt kuvailemaankin!

Mitenkäs teidän kesä on mennyt?
Onko blogissasi tapahtunut samanlaisia ihmeellisyyksiä?
Mitä minä voin tehdä asialle?


Iloisiin näkemisiin kaikesta huolimatta :D
Me lähdetään pihalle lapiohommiin (on nääs kukkapenkkiä tekeillä) =D


Tuija  <3


Jälkikirjoitus:


JEEEEEEE!!!!

Kiitos Viltsu, en ollut poistanut kuvia, en edes tiennyt, et mulla on picasa albumi...
mut kun semmoisen kaivelin ja siellä luki yhdessä kohdassa, et vain minä voin nähdä kuvat....
no tein siitä julkisen ja kuvat palasivat blogiin!

KIITOS, KIITOS!!!


66 kommenttia:

  1. Kyllä tämä postaus ainakin näkyy - onpa ihmeellistä ?! Sadetta on riittänyt ja kylmääkin - onneksi vähän on kuitenkin saatu aurinkoa (todella vähän) ja lämmintäkin - ainakin vähän :/. Osa kukista mädäntyneet ennenkuin kunnolla aukaisseet kukkia - toiset nauttineet sateesta. Minulla pitkä loma joka päättyy ensi viikolla ja kyllä täytyy sanoa, että ilmat petti. Loma itsessään ollut hyvä - ainoa mistä tekee mieli vähän vinkua on ilmat. Onneksi nyt pitäis tulla kokonainen päivä kaunista keliä -huomenna :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anne <3
      Kyllä sateista on ollut, mutta onhan siitä jotkin kasvit hyötyneetkin tosi paljon. Varmaan nuo lomakelit on tänä kesänä kaikilla samat, jos nyt ei elokuu yllätä :) Ja jos kelit on hyvät onhan se töissäkin mukavampi ;)
      Nautitaan nyt täysillä näistä aurinkoisista päivistä!!!

      Poista
  2. Sama ongelma eli kuvien katoaminen on ollut joissain muissakin lukemissani blogeissa. Mistähän tämä ongelma johtuu? Kyllä kuvien mystinen katoaminen harmittaa!
    Tämän postauksen kuvat kuitenkin näkyvät ja hienoja ovat.
    Hyvää alkanutta elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe, mystistä on välillä tämä blogitouhu, mut näköjään kun asian tuo julki, joku ihana viisas tietää missä vika vois olla! Olin jo ihan menettänyt uskoni koko blogimaailmaan :(, mut hiiohei, taas mennään =D
      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  3. Kyllä tämän kuvat ainakin näkyvät ja kauniita kuvia ovat. Tuo neulekin on ihana.Minulla sakkaa kuvat kun laitan ne bloggeriin. ne on koneella hyviä ja sitten ne puuroutuu, ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mysterious M! Noita nurkissa pyöriviä keskeneräisiä on muitakin, pitää ottaa yks kerrallaan työn alle :)
      Kyllä tää tekniikka on niin ihmeellistä välillä, et ei voi kun ihmetellä!

      Poista
  4. Tämän postauksen kuvat näkyvät, mutta en näe nyt niitä edellisiä. Mitä lienee tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mut nyt näkyy, kiitos ihanan Viltsun! Mutta edelleenkään en tiedä mitä on tapahtunut, kun en ole mitään muuttanut... :D

      Poista
  5. Olipa kiva kuulla sinusta! Kuvat näyttävät tosiaan vanhemmista postauksista kadonneen :( Voisko ottaa johonkin ylläpitoon tms. yhteyttä ja kysyä neuvoja? Todella ikävää, kun tämmöisiä harmeja tulee!!
    Kesä on mennyt kesää odotellessa ja lämpöisiä kelejä. Nyt onneksi aurinko paistaa, joten nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinusta <3 Mulla on ollut kyllä niin erikoinen kesä, ei ole blogia kyllä ehtinyt juuri ajattelemaankaan, mutta katsotaan jos kerron siitä jossakin vaiheessa =D
      Kesä on kyllä mennyt odotellessa kelejä todellakin, mutta eilen ja tänään ja huomennakin pitäisi olla ihan loistavat ulkoilukelit, pihalle siis!

      Poista
  6. Juu tämä postaus kyllä näkyy, muttei aiemmat. Hetken tässä jo luulin että olet lopettanut blogisi mutta onneksi (!) et ollut niin tehnyt! Aika outoa, en ole kuullut ennen ttapahtuneen, minä ainakaan. Toivottavasti saat kuvasi takaisin. Täällä kesä on mennyt ilmoja ihmetellessä ja parempia odotellessa. Nyt on onneksi luvassa lämpimämpää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki, nyt näkyy! Tää on niitä mysteereitä, joita ei ehkä koskaan saa selville, mitä todella tapahtui =D
      Tietääkseni en ole mitään asetuksia muuttanut, mutta yksi klikkaus ja kaikki palasi, voitko kuvitella :)))
      Ulos pitää lähteä taas, tulin vaa välillä palastelemaan, että jaksaa lapiota heiluttaa =D

      Poista
  7. Ethän ole poistanut kuviasi picasasta? Muuttanut kuvapalvelimen asetuksia? voihan se tietysti olla, että on taas jokin bugi, ja toivotaankin niin, ja kuvasi palaavat. hämmästyttää kyllä.. Itselläni tuollai näkyy ne, mitkä olen picasasta poistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltsu, KIITOS, sinä sanoit taikasanan, eli Picasan asetuksissa oli, et vain minä voin nähdä kuvat, klikkaus ja kaikki palasi, en voi käsittää miten muutos on tapahtunut, mutta ongelma ratkaistu, Kiitos Sinun <3
      En edes tiennyt koko Picasa-albumista....todellinen tietokonenero siis täällä päässä, meni aikaa et löysin edes ne kuvat sieltä ;D Huokaus ja helpotus, nyt voin taas lähteä kaivelemaan kukkapenkkiä =D
      KIITOS <3

      Poista
  8. Hyvin näkyy kaikki kivat kuvat :)
    Täällä kesä on mennyt rennosti pihalla, vaikka säät ollut... Hmmmmm... no, mitä ne nyt on ollut :D
    Ruusut kukkii, ja se jos jokin tekee mielen hyväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, niin näkyy! =D
      Pihalla on mennyt kesä, tosin siitä rentoudesta en nyt mene ihan takuuseen ;)
      Tiedätkös ruusuja istuttelin minäkin tänään ja kaikki olivat jo kukassa! Onneksi vihdoinkin sain tuon kukkapenkkiprojektibn alulle :D Ruusut on aivan ihania <3

      Poista
  9. Hienoa, että kuvaongelma ratkesi. Kaunis tuo puuvillaneule. Nyt sitä saattaa tarvita, kun lupailee hellettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hienoa, että ratkesi, minä olin jo oikeasti huolissani!
      Kiitos, oli aika yksinkertaisen kiva neuloa tuo kuvio ja tuli kivan näköinen. Jo olis helteiden aika! =D

      Poista
  10. Kauniita kuvia! Ja upea neule!

    VastaaPoista
  11. Hyvin näkyy kuvat! Ihana siili ja todella kaunis neule, olet taitava!

    Joo,Picasaa olen käyttänyt vuosia ja minulla on melkein kaikki kuvat rajoitettuja ja joku julkinen kansio. Nämä näkyvät blogissa ja myös Google +ssa voit itse valita minkä haluat julkiseksi tai valitulle joukolle. Yksityiset ovat yksityisiä, mikä on hyvä mielestäni.
    En muuten enää tiedä paljonko kuvia voi olla tuossa maksuttomassa palvelussa, itse maksan muutaman euron kuukaudessa, koska kuvia on tuhansittain. eri kansioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näkyy! Kiitos, olen harrastanut neulomista jo ihan pikkulikasta asti =D
      Meidän pihalla on tänä kesänä näkynyt tasan kaksi kertaa siili, yksi ihan pieni ja tämä kuvassa oleva isompi yksilö. Hetihän sille piti syömistä viedä, et tulis uudemman kerran vierailulle.

      Kyllä minäkin tiesin tuon Picasan olemassa olon, mutta en minä tiennyt että sillä mitään tekemistä on minun blogikuvien kanssa, aina oppii jotain uutta!


      Poista
  12. Minä tein tuon saman erheen kun aloin pitämään blogia, onneksi sain neuvoa pikaisesti kuten sinäkin olet saanut ja kaikki hyvin <3 Kesä on mennyt niitä helteitä odotellessa joita ei nyt sit taida juurikaan tulla...Lomalla sitten keskityin perheeseen ja rentoutumiseen...nyt syksyn uudet kuviot käynnistyneet ja olen innoissani <3 Kiva oli lukea postaustasi :)Ihanaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ihana kuulla et en ole ainoa joka tupeksii ;D Vaikka en edelleenkään ymmärrä, miten ne asetukset on muuttuneet? :) Jotain olen minäkin koko kesän odottanut ja etsinyt, myös niitä helteitä...no siitä myöhemmin ;)
      Kiva kuulla, että olette rentoutuneet hyvin, eihän se loma keleistä ole kiinni vaan asenteesta =D

      Syksyllä on hyvä ottaa aina jotakin uutta kuviota elämään, niin jaksaa sit talven yli!
      Kiitos, ja kiva oli kuulla sinusta, pitää tulla blogivierailulle!

      Poista
  13. Hyvin näkyy taas kaikki kuvat :) ehdin jo luulla että olet lopettamassa bloggailua kun kuviasi ei välillä näkynyt ...... !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi...olin jo ihan epätoivon partaalla :)
      En minä lopetamassa ole, elämä vaan aina on ja vie mennessään, hyvä kun mukana pysyy =D

      Poista
  14. Mukavaa kun olet jälleen blogistaniassa, olen vähän kaivannut sinua. Hieno neule sinulla, siis jotain hyötyä sateista. Hienoa, että kuvaongelmasi ratkesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, ihana sinä, kyllä minäkin teitä olen kaivannut, minulla on varmasti blogistanian parhaat lukijat! <3
      Heh, sateista on ollut kyllä hyötyä ainakin rästissä olleiden käsitöiden suhteen, ja sitten joku muu on jäänyt hieman rästiin...no semmoista se on :D

      Poista
  15. Kivasti kesä on mennyt vaikka sateisissa merkeissä. Ilmoille ei kuitenkaan mitään voi, nautittiin sitten hieman erilaisesta kesästä :) Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, samaa voin kyllä sanoa, kesä on mennyt oikein kivasti, kyllähän ne sateet harmittaa, mutta pitää tehdä hommat kelien mukaan, jos se suinkin on mahdollista :D
      Kiitos <3

      Poista
  16. Tervetuloa takaisin! Ihania kuvia ja kisusi ovat kyllä tosi suloisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3
      Kisut ovat jaksaneet hoitaa hommansa sateista huolimatta, saalista on tuotu näytille välillä oikein kilpaa =D

      Poista
  17. Kävin juuri eilen katsomassa, että missä ihmeessä uinailet Ruususen unia...onneksi heräsit! Ihania kuvia ja suloisia kisuja, rapsutukset heille! Siiliä ei tarvi rapsuttaa... Kaunis neule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, niin on varmaan moni muukin käynyt katsomassa, ja ties kuinka kauan nuo kuvat eivät ole näkyneet, jestas sentään!
      Ruusuisista unista ei kyllä ole ollut kyse, on vaan kesä ollut hyvin erilainen kesä kuin suunnittelin ja aika on mennyt luoviessa ja välillä puskiessa läpi harmaan kiven! =D
      Kiitos <3

      Poista
  18. Minä jo ihmettelin minne sinä olet kadonnut. Eli tervetuloa takaisin. Ihania kuvia, kivat eläimet ja kaunis neule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, taisin olla tuplalomalla, kun jäi blogikin oman onnensa nojaan! Kiitos!

      P.S. Oletkos lähdössä englantiin Kentin linnoja ja puutarhoja ihastelemaan puutarhayhdistyksen reissulle?

      Poista
  19. Oonpa minäkin täälä muutaman kerran piipahtanut ja luulin jo, että olet poistanut kaikki kuvat. Nyt kaikki näkyy ☺
    Ihania kesäkuvia kisuista, siilestä ja tunikasi on todella nätti kuin myös kukkakuva ☺
    Sadettahan sitä on pidelty koko kesän, mutta tänään on paistanut ☺
    Mukavaa viikon jatkoa Sinulle ♫~♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis apua, varmaan moni on luullut et oon lopettanut, nimittäin lukijoitakin on kadonnut :((
      Kiitos ma-te!
      Eilen oli kyllä aivan ihana päivä, vaikka aurinko paistoikin vasta illalla, mutta paremmin jaksoi multaa kärrätä ja lapiota heiluttaa,kun ei nahkaan porottanut :D
      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  20. Hyvä että selvisi:) Minulle tuollaista ei ole koskaan tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, todellakin hyvä, minä olin jo ihan epätoivoinen! :)
      Minä olen monesta blogista lukenut kaikenlaisista ongelmista ja nähnytkin että joitakin kuvia on kadonnot toisiltakin, mutta että kaikki ja vielä kerralla, kyllä minä olen tunari, vaikka en ymmärrä miten se edes on tapahtunut :(
      Mutta nyt on kaikki hyvin!

      Poista
  21. Hyvin näkyvät kaikki kauniit kuvat ja herkulliset kissat. Aivan ihana neule. Juhlilla ei nyt mitään teekään, kun vihdoin saimme lämpöä kesäämme - ainakin hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin näkyvät! Ja neule on mukava päällä, se on tietysti myös tosi tärkeää!
      Ihana päivä oli eilen ja tästä päivästä tulee vielä parempi!

      Poista
  22. Siis hihoilla ei tee mitään...tabletti temppuilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hiii...ehdin jo hieman íhmetellä, et mitkä juhlat? ;D

      Poista
  23. Vastaukset
    1. Susanna, kiitos <3 Tykkään itsekin kovin =D

      Poista
  24. Minäkin luulin että katosit... Omassa blogissanikin oli ihmeellisiä piilotusilmiöitä, mutta ne ovat omia aikojaan hävinneet. Iloitaan siitä, että kaikki taas toimii. Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan tein katoamistempun...pidin kyllä ihan tahattoman tarkoituksella huilia kaikesta tietokoneeseen liittyvästä, kävin vain laskut maksamassa, kun oli pakko ;)
      Joku on joskus maininnut kuvien katoamisesta, mutta vain osasta, mulla ne meni piiloon kaikki...onneks selvis!
      Ilolla eteenpäin, näin on! Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  25. Minä pelästyin myös, että lopetit! Onneksi et ja hienoa kun kuvat tulivat takaisin. Upea neule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olette kaivanneet minua taikka ihmetelleet et minne katosin <3
      Ties kuinka kauan nuo kuvat ovat olleet näkymättömissä. Itsekin huomasin sen kun olin lukemassa toisen blogia ja ihmettelin, et miks sivubannerissa minun blogin kuvassa on semmoinen viiva-kuva! Onneks selvis!
      Kiitos, pidän kovasti neulomisesta ja tuosta topista tuli kyllä kiva <3

      Poista
  26. Todella kauniin neuleen olet tehnyt! Itse vain kateellisena katselen, kun en puikkojen päälle ymmärrä yhtään mitään. :) Siilit kuuluivat lapsuuteni kodin pihaan, mutta täällä niitä ei ole ikävä kyllä näkynyt ensimmäistäkään. Olisivat kivoja pihakavereita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi <3
      No mutta sinä olet taitava jossakin mitä minä en taas hallitse ollenkaan, näin se on :D
      Meillä on tänä kesänä nähty juuri tuo kuvassa oleva iso siili kerran ja ihan pikkuinen siili meni juoksujalkaa pihan poikki yhtenä iltana, saisivat olla enemmänkin, minäkin kyllä tykkäisin :D

      Poista
  27. Tekniikka on ihmeellistä...ärsyttävääkin joskus. Ihana pusero, tuo helmaosuus varsinkin on kaunis ja siro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on, ja perässä on yritettävä pysyä =D
      Kiitos, neulominen on yksi lempihommani! Ja tuo malli oli yllättävän helppo ja nopea tehdä!

      Poista
  28. Pari kertaa minäkin pyörähdin täällä ihmettelemässä, mutta hyvä että asiat selvisi ja olet palannut. Upea neule!

    VastaaPoista
  29. Olenkin ihmetellyt missä luuraat, kun mukavia kirjoituksia ja kuvia ei ole päivitetty! Itselleni kävi melkeipä samanlaisesti blogikirjoittelun alkuvaiheessa, itse poistin kaikki kirjoitukseni, ihan vain vahingossa! Kyllä ihmetys oli kova kun kävin omilla sivustoilla ja siellä ei näkynyt mitään! Arvaa vaan harmittiko, ja hiki nousi otsalle...

    VastaaPoista
  30. Omituista on blogin sisällön katoaminen.
    Olethan katsonut, että ovatko blogissasi tallentuneina luonnoksina?

    Suloinen siili kuva.

    Kauniin hihattoman teit.
    Juu, ei ole tarvinnut paljon hikoilla tänä kesänä. ;-)

    VastaaPoista
  31. Ihanaa kuulla sinusta Tuitiina <3 Hieno uusi banneri <3 Minullakin on kaikista ensimmäisistä postauksista hävinnyt kuvat ja olen tätä ihmetellyt tuhottomasti. Mutta miten Picasasta voi tehdä julkisen tai siis en halua että on julkinen, sinne pitäisi tehdä kansio, jossa olisi blogikuvat julkisena. Noh siinä olisi aikamoinen savotta, eritoten kun läppäri hajosi, kuvat ovat ulkoisella kovalevyllä ja tämä uusi läppäri ei jaksakaan vetää kasoittain kuvia. Vahingossa ostin läppärin jossa pieni muisti. Uuh menee monimutkaiseksi. Ihanaa että olet täällä ja olen aina tullut kurkkimaan missä olet ja postauksesihan tulevat sähköpostiinikin, mutta sinne tarjousosioon, jota en aina gmailistä muista kahlata. :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  32. Liisan kotona8.8.2015 7.35

    No huhhuh! Onneksi sait kuvasi palautettua. Ihanan neuletopin olet tehnyt ja juuri noin kaunis. Liisa

    VastaaPoista
  33. Ihanat kuvat ja kaunis neule!! ;) Olen itse varsin tumpelo näissä tekniikan asioissa, ja olenkin pelännyt, koska jotain kuvaamaasi tapahtuu... ihmettelinkin, kun blogisi kuvan tilalle tuli "liikennemerkki" oman blogini lukuluettelossa.
    Hyvä, että korjaantui!

    VastaaPoista
  34. Upeat kuvat ja kiva neule!
    Hyvä, että löysit kuvasi ja kaikki on ennallaan....tekniikka on joskus kummittelevan pelottavaa :(

    VastaaPoista
  35. Onneksi sait kuvat takaisin! Minäkin kävin välillä kesän mittaan ihmettelemässä, mitä on tapahtunut.
    Ja kiva, että olet takaisin ilahduttamassa meitä. Tuo kukkapenkki projektisi on mahtava.

    VastaaPoista
  36. Tuitiina, ihanaa, että teillä on siili pihalla, meillä ei yhtään moneen vuoteen, vaikka sitä ennen aina 5-7!

    (Olen ihan pihalla nyt minäkin: En löydä blogilistaltani blogiasi, mutta löysin itseni lukijoistasi eli olen vakilkijasi. Juttusi eivät vain näy minulle, kun rollaan uusia tekstejä. Oletko vaihtanut jossain vaiheessa blogin nimäe/oositetta? Luulin, että on Tuitiina tuumailee, mutta nyt luen: (olen) ihan pihalla? Onko sinulla kaksi blogia? Olen nyt etsimässä sitä juttuasi siitä, että kun laittaa vuoden ekalla viikolla säästöön euron ja sitten tokalla kaksi etc. Linkitätisin sen, sillä mulla just nyt säästämis- ja kuluttamisjuttu menossa. Huomenna on jo iltapäivästä muuta.)

    <3

    VastaaPoista
  37. PS. Siis jos voisit antaa mulle linkin siihen vaikka sp: leenalumi@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Hei Tuitiina, Sinulle on haaste blogissani! Käyppä kurkkaamassa!

    VastaaPoista