Sivut

31.5.2015

Mulla on nyt sitten Lada!



Nimittäin Lada-päärynä :D

LADA
Venäläinen risteytys Olga x Lesnaja krasavitsa (Flemish beaytu). Aikainen kesäpäärynä. Pölyttäjäksi sopii Tsisovskaja. Kaunis vaaleanpunainen kukinta. Mehukas ja hyvänmakuinen hedelmä.

Illan hämyssä otettu kuva istutuksen jälkeen. Kukat ovat minusta kyllä lähes valkoiset, vaikka kukinnasta sanotaan, että pitäsi olla vaaleanpunaiset.

Paikalla tietysti myös Nella, olisiko ollut valvontatehtävissä :D

Eräänä torstai-iltana pihaan ilmestyi uusi 'rakennus'.  Sissy kiipesi oikein päälle ihmettelemään ja haistelemaan!

Seppokin tahtoo kiivetä ;-P No katolle asti ei nyt sitten kuitenkaan uskaltanut...

....vaan tuumasi, että parempi ottaa pihakeinussa ihan rennosti <3

No kanasten kotihan se tutkittava kohde oli, mutta siitä ehkä ensi kerralla lisää :D

Sain viimeiset näytöt kunnialla tehtyä ja nyt on todistus kourassa, jeeee :D


 Kesä on tainnut vihdoin saapua, kasvun ihmettä on todellakin jo nähtävissä!!!
Puutarhassa olen jotakin pientä työpäivien päälle ehtinyt touhuilla ja kasvimaalle kasveja laittanut kasvamaan.
Kylvöhommia on vielä edessä ja tämä päivä onkin tarkoitus käyttää tarkkaan ihan pihalla hommailuun :D
Auringon paistetta on luvattu tälle päivälle, vaikka se vielä tällä hetkellä pilven takana piilossa lymyääkin.

Joten nyt nautitaan, eiks vaan :D


Tuija <3


106 kommenttia:

  1. Onnittelut valmistumisesta!!

    VastaaPoista
  2. Ja hieno Lada onkin! =D

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea valmistumisen johdosta, Tuitiina!! Ihania kisukuvia :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut valmistumisesta! Kauniin ja luontoystävällisen Ladan olet hankkinutkin =)
    Kyllähän tuollainen kaakattava rakennus on tarkoin tutkittava...=D

    Iloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Ja toivottavasti loppukesästä myös herkullinen =D
      Joka nurkka piti kyllä tarkkaan haistella, vaikkei siellä vielä kanasia silloin ollutkaan!

      Poista
  5. Lämpimät onnittelut valmistumisesta! Kylläpä on kaunis Lada ja ihana illanhämy kuvissasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! Lada on todella kaunis kukkaloistossaan :D

      Poista
  6. Onnea valmistumisesta!! Tuommoisen ladan minäkin huolisin ;) Kesä on tosiaan täällä ja nyt nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä Lada on kyllä oivallinen ostos, eikun puutarhamyymälään =D
      Kesästä nauttien!

      Poista
  7. Hurjasti onnea todistuksen saamisesta! :) Ja siitä uudesta Ladasta. ;)
    Ihanaa kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marliska! Lada on ihana!
      Kiitos, samoin sinulle :D

      Poista
  8. Onnea valmistumisen johdosta! Onpa teillä paljon kaikenlaista ihanaa pihalla :) Varsinkin nuo suloiset karvaiset otukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän pihalta löytyy kyllä vaikka mitä :D Ja karvakaverit on aina touhussa mukana!

      Poista
  9. Onnittelut valmistumisellesi! Iloista päärynäsadon odottelua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Namskis, syksyllä sitten herkutellaan!

      Poista
  10. Liisan kotona31.5.2015 10.27

    Onnittelut valmistumisen johdosta! Liisa

    VastaaPoista
  11. Onnea hirmuisesti Tuitiina <3 Hih otsikko hämäsi minut täysin. <3 Ihania kuvia ja tunnelmia ja oi saatte tuoreita kananmunia joka päivä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Hih vaan, näin oli vähän tarkoituskin =D Tänään oli eka päivä ettei tullut yhtään kananmunaa, no mut huomenna sitten ehkä taas saadaan tuoreita munia!

      Poista
  12. Onnea, Tuitiina! Toivottavasti tulevina vuosina saatte runsaan päärynäsadon. Ihanat nuo kisut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Olishan se ihan mahtavaa käydä päärynät omasta puusta ja sitten herkutella, toivotaan :D Kisut on <3

      Poista
  13. Onnia valamistumisen johorosta!

    VastaaPoista
  14. Onnea, Ihanat kissat:)

    VastaaPoista
  15. Onnea valmistumisesta! Itsekin olin lähellä ostaa sekä Ladan että pölyttäjänsä. Onneksi muistin, että juuri tällä hetkellä niille ei ole paikkoja. Ehkä vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt vaan pitää sinun se paikka miettiä ja sitten käyt oman Ladan ja kaverin sille =D
      Minä jo varasin Tsisovskajan ja se tulee sitten syksyn istutukseen!

      Poista
  16. Paljon onnea valmistumisen johdosta. Kaunis 'Lada' ja ihanat kotieläimet kanoja myöten. Sinä saatkin syödä onnellisten kanojen munia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä Lada on ihana kyllä ja eläimet myös! Teen parhaani, että kanat olisivat onnellisia <3

      Poista
  17. Isot onnittelut valmistumisen johdosta. Saatte siis todella tuoreita munia nyt :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joka päivä on kananmunia tullut, tätä päivää lukuunottamatta, mutta huomenna sitten taas =D

      Poista
    2. Minulla olisi sinulle haaste blogissani http://currykaneli.blogspot.fi/2015/06/matkoja-ja-haasteita.html ja haasteeseen vastaaminenhan on vapaaehtoista :).

      Poista
  18. Onnea valmistumisen johdosta!
    Onpa kaunis puu, vaikka kukat eivät vaaleanpunaisia olekaan. Ihanat iltakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Oli aika hauska, että puun kuvauksessa sanotaan kukkien olevan vaaleanpunaiset, mutta ihan valkoiset ne kyllä on =D
      Vain iltaisin ehtii hieman kameraa ulkoiluttamaan ;-P

      Poista
  19. Paljon onnea sinulle Tuitiina valmistumisen johdosta.. hih, luulin että olit ostanut itsellesi nostalgisen kesäauton, joka osoittautui sitten päärynäpuuksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! Pitää hieman välillä olla jekkua otsikossa, eiks vaan? ;-P
      Eipä ole tullut mieleen ostaa kesä-autoksi Ladaa, kuplavolkkarin voisin kyllä ostaa =D

      Poista
  20. Onnea Tuitiina! Yksi etappi on nyt saavutettu. Päärynäpuu on varmasti hyvä hankinta, mutta kanat ovat kyllä niin ihania, Hienoa, että sait niitä. Nyt vain munia odottelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Tämä etappi oli kyllä nyt kovan työn tulos, ja meinas jo usko loppua välillä, mutta kaikki hyvin nyt! :D
      Päärynäpuun hankinta oli vähän pikainen päätös, mutta ei kyllä harmita yhtään!
      Kananmunista ollaan saatu jo esimakua, kun tähän asti joka päivä on ainakin yksi ollut, tänään jäi väliin, mutta jos sitten huomenna olis taas! :D

      Poista
  21. Onnea valmistumisen johdosta! Ihana on tuo Ladasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Minäkin tykkään, et on ihana Lada <3

      Poista
  22. Onkin sitten jännittävä kuulla, että ehtivätkö päärynät kypsyä ja ovatko ne mehukkaita? Meillä on hedelmäpuutarha, mutta päärynä sieltä vielä puuttuu. Odotan kokemuksia ja ehkä myös uusia lajikkeita. Säkylässä, jossa vietin usein lapsuuden kesiä järven rannalla, kasvoi päärynäpuita ja ne antoivat mekukasta ja makeaa satoa, joka nyt tuntuu kuin unelta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämän päärynän pitäisi kypsyttää ihan aikainen sato ja makukin sanotaan olevan hyvän!
      Nyt vaan jännitetään, kun ei sitä pölytyskaveria ole, että montako päärynää tulee :D
      Lapsuuden muistot <3

      Poista
  23. Onnea vastavalmistuneelle!

    VastaaPoista
  24. Sydämelliset onnittelut valmistumisesta :-) Kaunis on Lada, kauniimpi kuin auto-kaimansa ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän tätä Ladaa mieluummin katselee, kuin peltikasaa ;-P

      Poista
  25. Onnittelut valmistuneelle! Hienoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Minustakin on todella hienoa :D

      Poista
  26. Päärynäpuut on upeita juuri nyt ollessaan täydessä kukassa. Ihania ovat myös nuo karvakaverit! Niiden kanssa ei aika tule pitkäksi. Mutta että teilläkin kanoja - nyt kyllä kateus pukkaa päälle! :) Niistä minäkin haaveilen. Ja onnittelut valmistumisesi johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin kaunis on tuo päärynäpuun kukinta, todellakin! Sissy, Seppo ja Nella on aina menossa mukana!!!
      Erityisesti Nella on kanoihin ihastunut, parhaimmillaan istunut kuusi tuntia yhtäsoittoa tuolla kanahäkin vierellä ja vain tuijotellut kanoja, olisi kiva jos olis ajatuskupla koiran pään päällä, että mitä siellä karvaisessa päässä oikein mietitään =D
      Haaveilu on ihanaa ja sitten kun vielä tulee se aika, että saa haaveen toteuttaa! :-)
      Kiitos Päivi!

      Poista
  27. Ihana ihana kesä on tullut! Ja hieno kukkiva päärynä, toivottavasti menestyy, lajikkeet on kyllä nykyään jo hyviä ja kestäviä.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä <3
      Oi, sitä minäkin toivon, että puu viihtyy ja antaa meille ihania päärynöitä, joilla saamme sitten herkutella :D

      Poista
  28. Lumoavat omenankukat!
    Lada, onpa hauska lajikenimi!
    Ja onnea todistuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärynä on kukkiessaan todella kaunis, kuva ei anna oikeutta kukkasille :D
      Kyllä minäkin kaksi kertaa katsoin, että mikä se nimi oikein on ja kyllä se Lada on! =D
      Kiitos Susanna!

      Poista
  29. Onnea valmistumisesta, mihin sitten valmistuitkin :) Hienosti kukkii Lada .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suoritin Puutarhatalouden perustutkinnon! Kaunis on Lada kukkiessaan!

      Poista
  30. Onnea valmistumisen johdosta Tuitiina:) Ja Lada antaa varmaan hyviä päärynöitä! Voi noita teidän lemmikkejä,ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Toivotaan, että saamme herkutella makeilla päärynöillä sitten syksyllä :D Niinhän ne nuo karvakaverit on <3

      Poista
  31. Onnea Tuitiina :) Päärynä on kukkiessaan aivan hurmaava ja ainakin meillä mökillä tekee joka vuosi upean sadon, säästä huolimatta.
    Kyllä on taas suloisia kuvia lemmikeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna! Todella hurmaava, vaikka puu onkin vielä pieni, on kukat isot ja kauniit <3
      Toivotaan että saadaan satoa ja päästään herkuttelemaan :D
      Karvakaverit <3

      Poista
  32. ONNEA valmistuneelle ♫☺
    Tuo Lada on kyllä niin komia ja tuottaa varmaan makeaa satoa, kun on vielä noita kivoja laaduntarkkailijoitakin ♫~☺☺
    Hyvää alkanutta kesäkuuta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ma-te!
      Toivotaan ainakin, että saadaan päärynöillä herkutella :D Ja laaduntarkkailijoista se ei ainakaan ole kiinni =D
      Kiitos, kiitos <3

      Poista
  33. Paljon Onnea! On hieno ja kaunis Lada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Eikös vaan olekin :D

      Poista
  34. Onnentoivotukset valmistumisen johdosta ja Ladasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos Elina! Lada on ihana ja toivotaan et yllättää mahtavalla ja makealla päärynäsadolla! =D

      Poista
  35. Onnea! Siis onko sinulla tosiaan kanoja???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuulevi, minulla on kanoja!!! =D Kerron niistä myöhemmin lisää :)

      Poista
  36. Ihan paras Lada! Mulla seisoo pihalla Jukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Jukkakin on varmasti hieno päärynä, mutta on kolmos-vyöhykkeen kasvi :)

      Poista
  37. Onnittelut Ladasta =D. Ihan jännitävää ajatella, että päärynä kasvaa suomessa. Olisi tosi kiva joskus sellaista maistaa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Päärynää on kasvatettu suomessa vaikka kuinka kauan, mut se ei vaan ole yleistynyt niin paljon, kuin esim. luumut tai kirsikat :D Toivotaan, että saat maistaa!

      Poista
  38. Onnea valmistumisen johdosta! Varmasti hieno tunne.
    Oih, kun mä niin ihailen teitä viherpeukaloita. Kaunista saatte aikaan.

    Mukavaa kesän alkua Tuitiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Todella ihana ja helpottunut olo, nyt se on sitten tehty! :D
      Kaikki osaa tehdä kaunista, sormet vaan multaan ja siitä se lähtee!

      Kiitos Pirjo, samoin <3

      Poista
  39. Onnea valmistuneelle! Mainion näköisiä kanoja. Harmi, ettei täällä kaupunkialueella voi niitä pitää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kanat on niin söpöjä! Tänään taas kolme pientä ja sievää munaa hain pesästä =D
      Mekin asutaan taajamassa, en tiedä missä kulkee se raja, ettei saa pitää...? :D

      Poista
  40. Onnea sulle toiivottelen myös minä, Onnea!
    Ja niin kaunis on Ladasi!
    Ja voi, noita tipuliineja, sulla on sellasiakin, ihania ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka!
      Lada on hieno ja syksyllä sitten tulee se Tsisovskaja pölytyskaveriks :D
      Mulla on kanasia ja olen niistä tosi onnellinen <3

      Poista
  41. Hienoa, onnea valmistumisestasi!!! Komean Ladan olet hankkinut :)
    Ihanaa kesää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Eikös vaan olekin komea Lada! =D
      Sitä samaa...

      Poista
  42. Onnea täältäkin! Ja lämmintä kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Auringonpaistetta myös sinulle <3

      Poista
  43. Onnittelut valmistumisesta, Ladasta! Eläimetkin on aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kyllähän noiden karvakavereiden kanssa on kiva tuolla pihalla touhuilla <3

      Poista
  44. Paljon onnea. Hieno on lada On ihnat kanaset ja koira ja kisut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Lada piti saada, ei voi mitään ja elukat aina mukana menossa :D

      Poista
  45. Tällä Ladalla pääsetkin pitkälle eikun herkuttelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Loppukesää odotellessa =D

      Poista
  46. Mitenkäs mää nyt vasta tänne sun blogiisi eksyi`?! parempi kuitenkin myöhään, kuin ei milloinkaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, enpä tuota osaa sanoa =D Hyvä kun nyt eksyit!

      Poista
  47. Maailman kaunein Lada ja vielä avo mallisena:) Siellä istut loppukesästä ja nautit herkullisista päärynöistä iloisin mielin:D Karvaturrit söpöläiset liittyen seuraasi! Kanaset pysyvät omassa pesässään turvallisin mielin.
    Onnittelut valmistumisesi johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkka, kiitos! Heh, avomallinenpa hyvinkin ;-P Oi, sitä hetkeä odotan, kun päärynän siellä puussa näen kasvavan :D
      Karvaturrit on aina menossa mukana, ei niitä ilman pääse pihalla mitään tekemään!
      Kanasille on rakenteilla vähän lisätilaa, kerron siitä sitten...
      Kiitos <3

      Poista
  48. Oikein paljon onnea valmistumisen johdosta<3
    Ihanaa, nyt nautit kesästä ja upeasta puutarhastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! <3
      Päivät menee semmoista vauhtia, ettei perässä pysy, mutta ihan pihalla oon!!!

      Poista
  49. Mahtavat katit ja onnea.

    VastaaPoista
  50. ihanat kanat ja kissat. Onnea toivotellaan täältä Kahelistaki. Olispa Lada sitte niin kestävä kuin ne autotkin..hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ja kanat kiittää :D Kiitos <3
      Hyvin on Lada ainakin kotiutunut ja ehkäpä muutama päärynä tulee :O toivotaan, että kestää... heh

      Poista
  51. Olen aina havitellut tuon Sissyn kaltaista siis sekaväristä konnaa en laikullista. Violani oli laikullinen.

    VastaaPoista