Sivut

3.4.2015

Kuinka mummo olen?


Kuka tahansa saattaa löytää sisältään henkisen mummon.
Mummoilu on nyt myös muotia! 

Vaahteran lehdellä-blogin Leena (klik) kirjoitti joku aika sitten tästä testistä ja se jäi minulle kutkuttelemaan tuonne mielen päälle,
niinpä kaivelin sen netin kätköistä ja lähdin vastailemaan kysymyksiin ja tulosta tuli, mutta millaista, se selviää lopussa :-D
Tässä ensin kysymykset vastauksineen:

1. Näen metsän ensisijaisesti täynnä säilöttävää.

Tottahan se on, tosin itse en ole muutamaan vuoteen päässyt / ehtinyt satoa keräämään, mutta onneksi kontaktit on kohdallaan ja pakastin täyttyy myös metsän antimista!


Sarjakuva lainattu netistä google kuvahaulla 'mummo'!

2. En voi lopettaa emaliastioiden raahaamista kirpputorilta.

En edes uskalla tunnustaa kuinka monta (kymmentä) emaliastiaa meiltä löytyy, tosin puolustuksekseni sanon, että osa on perittyjä :-D

3. Hinku lavatansseihin iskee, kun kuulen iskelmiä.

Ei iske, mutta joraamaan oikein kunnolla tämä mummo voisi lähteä sopivassa porukassa!
 
4. Ruuantähteet saavat mielikuvitukseni lentämään.

No, eihän niitä roskiinkaan voi heittää! Kaikki käytetään mikä mahdollista ja loput hoitaa kompostori.

5. Itse kasvatetut vihannekset saavat mieleni levolliseksi.

 

Todellakin, mikä voisi olla nautinnollisempaa, kuin kasvimaalta tai -huoneesta suoraan kattilaan ja lautaselle haettu ruoka.
 Ja tiedät tarkkaan mitä syöt, kun olet sen itse omin pikkukätösin kasvattanut.


Viime kesän tomaattihuone alkukesästä.
6. Mäntysuovan tuoksu tuntuu kotoisalta.

No jooooo, kai sen voi sanoa kotoisaksi tuoksuksi.
Mäntysuopa ja sen tuoksu kuuluvat nykyään enemmän kasvihuoneeseen ja kasvimaalle, kun kirvoille ja vihannespunkeille annetaan lähtöpassit!!! 

7. Vastustamaton halu nousta jalaksille herää, kun näen potkukelkan.

Tähän sanon, että ei nouse halut potkukelkkailuun.
Toki lastenlasten kanssa pitää huristella pitkin tietä muutaman kerran talvessa, mutta ei muuten :-D

8. Pidän tärkeänä osata villasukkien teon.

En pidä sitä tärkeänä, mutta neulominen on yksi lempiharrastukseni ja kyllä niitä sukkia muutamat (kymmenet) talven aikana yleensä valmistuu. Mennyt talvi on poikkeus, olisinko tehnyt kahdet sukat valmiiksi.

9. Kiikkustuolissa keinuminen rauhoittaa.

Tottatosiaan rauhoittaa! Kiikkutuoli (sellainen perinteinen, puinen) meillä on ollut aina lasten vauva-ajoista lähtien, se on palvellut hyvin myös imetystuolina :) Nyt haaveilen sellaisesta pehmeästä vanhan ajan kiikkustuolista, jossa voisin istua pyllyn puutumatta neulomassa sukkaa!

10. Ryijyt ovat mielestäni kauniita.

Kauniita ovat, ei löydy kyllä meidän seinää koristamassa.
Perintö ryijyjä on parikin kappaletta varastossa ja niistä olis jossakin vaiheessa tarkoitus ommella jotakin käyttöön.

11. Harva asia purkaa stressiä niin kuin kangaspuitten paukuttaminen.

Taas yksi haave, jonka haluan joskus toteuttaa, kangaspuilla kutominen!
Eli kutomapiiriin olisi tarkoitus mennä jossakin vaiheessa, kun aika vaan sallisi, mutta meilläpäin piiriläiset kokoontuvat aamupäivisin
ja eihän se sovi ollenkaan tämän kiireisen ja töissä käyvän mummon aikatauluihin...vielä ;-P




 12. Kyllä kunnon tiikerikakku aina brownien voittaa.

Hih, milloinkahan olisi tullut tiikerikakkua tehtyä...joskus nuorena tyttönä! 
Mutta brownie, jos mokkapalat luetaan niihin, on hyvinkin tämän nykymummon leivottujen suosikeissa.

13. Voisin kuvitella asioivani mummon vaatekaapilla.

Siis oman mummoniko?
Ehkä joku ihana vanhanajan essu ja perinne asut, mutta ei kiitos mummonmekot, joita ainakin omat mummoni pitivät AINA!!! :-D

14. Vanhat mustavalkoelokuvat saavat mielen nostalgiseksi.

Jotkin kyllä, mutta hiljaisuutta rakastavana, en jaksa niitä kovin kauaa kuunnella, sillä se musiikki pauhaa niin kovalla ja puheesta ei saa mitään selvää.

Ja tässä tulos:
Sinusta on kovaa vauhtia kehittymässä aito mummo. 
Olet jo lämmennyt pelargoneille parvekkeella, mutta pitsipöytäliina olohuoneessa olisi jo vähän liikaa. 
Kun tarjoat itse leipomaasi omenapiirakkaa, olet iloinen siitä, että sinulle oli periytynyt isoäitisi piirakkaresepti. 
Syksyllä olet yllättänyt itsesi viihtymällä metsässä sieniretkillä. 
Hymyilet, kun näet pieniä, harmaapäisiä naisia.

Jos sinä haluat tehdä testin, löydät sen Kodin kuvalehden nettisivuilta tästä linkistä:

Ja olisihan se kiva kuulla, kuinka mummo sinä olet :D

  
Sokerista, kanelista, kahvista ja kamferista
Pelakuista akkunalla
Räsymatoista porstualla
Resepteistä, doseteista, nitroista ja marevoista
Vihlovista polvista kolealla säällä
Liukuestekengistä liukkaalla jäällä
Villasukista, kukkahuiveista, liilakiharoista ja liivimekoista
Tekohammaslaseista yön pimeässä
Neulamuikun paistosta aamuhämärässä
Bingoilloista, etelänmatkoista, akvarellikursseista ja tanssilavoista
Rakkaimpien kuvista pirtin seinustalla
Lämpimästä sydämestä neuletakin alla
Niistä on pienet mummot tehty.



 

Hyvää pääsiäisen aikaa enemmän tai vähemmän mummoille siellä ruudun takana!


Tuija <3

90 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kuvat. Ihanaa pääsiäistä, Tuitiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Pääsiäistä täällä vietetään rauhallisissa merkeissä kissa-potilasta hoidellen.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen juttu.
    Tein testin, eikä minussa ole mummoa nähtykään :)
    Hyvää pääsiäistä, Tuitiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäinen mummosi ei ole vielä herännyt ;-P
      Kiitos!

      Poista
  3. Luin mummotestin tarvittavat kriteerit ja kuis ollakkaan olen vissiin ihan ehta mummo!
    Tälläkin hetkellä kuuntelen puhelin langat laulaa ja kyllä radiosta tulee kuunneltua enenmän tuota humpahtavaa kuin rokkia!
    Ihana päästä tähän ikään ja nuoruuden tressi jää taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, näin se menee! Katri Helena on kyllä ihan paras laulaja ikinä, vaikka en muuten suomi-iskelmiä kuuntelekaan!
      Sano kuule muuta Tuija, mitä sitä ressaamaan, antaa mennä omalla painollaan <3

      Poista
  4. Hauskaa, että löysit henkisen mummosi. Ollaan siis todella trendien aallon harjalla :) Kivat kuvat löysit blogiisi. Olen aina pitänyt noista Inge Löökin mummoilukuvista. Hyvää pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin, vaikka olenhan minä jo mummo ihan oikeastikin! Trendit ennenkaikkea!!!
      Inge Löök on aivan ihana, mulla löytyy vinopino hänen korttejaan, ja eihän niistä raaski luopua!
      Kiitos Leena <3

      Poista
  5. Olipa hauskaa lukea! Ihan repeilin, hihii!
    kas kummaa, tunnistan itteni myös monessa kohtaa.
    Aivan ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, sisäinen mummosi on pikkuhiljaa heräämässä :D
      Kiitos Anne <3

      Poista
  6. Hauska postaus! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Minä taidan henkisesti olla mummoutunut, vaikka ikä ei siitä antaisi merkkejä. Toisaalta monet mummoille tärkeät asiat, kuten kädentaidot ja ruuanlaitto, ovat taas muotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysehän ei olekaan iästä, vaan asenteesta ja tunnutan olleeni sisäisesti mummo jo kauan ennenkuin ensimmäinen lapsenlapsi syntyi! Ja todellakin tänä päivänä on muotia olla kätevä käsistään ja taitava ruoanlaittaja, ja sehän on vaan aivan loistava asia! <3

      Poista
  8. Liisan kotona3.4.2015 klo 19.50

    Heh, mummoiluhan on ihanaa!!! Ja tunnistin monista myös itseni.. Hyvää pääsiäistä tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja ei siihen välttämättä tarvitse mummo olla ihan oikeasti, olen niin samaa mieltä Liisa kanssasi! Kiitos <3

      Poista
  9. Tosi hauska postaus! :)
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  10. Hauska postaus ja kuvat. Hyvää pääsiäistä:)

    VastaaPoista
  11. Ihana päivitys! Tulin niin hyvälle tuulelle!!! Pakko tunnustaa, että emaliastiat, metsän aarteet, tiikerikakku, keinutuoli, villasukat ja kaikki nuo muutkin kolahtaa ja kovaa <3 Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja hyvä että kolahtaa, ollaan siis muodissa mukana, ihan siellä trendien aallonharjalla <3

      Poista
  12. Hauska:) Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle:)

    VastaaPoista
  13. Hauska postaus ja kuvat ihania, tulee hyvälle mielelle

    Hyvää Pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  14. Kiva juttu! Luen just tuota Mummoillen-kirjaa, ja kun tein testin; olen jo tosi mummo :D Ei sille voi mitään.
    Ruuantähteitä meille ei yleensä tule, enkä voi emaliastioita kerätä, kun ei mahdu mihinkään enää :)
    Hei vaan sinnekin ja hyvää pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onpa mukavaa kun meitä mummoja ja mummohenkisiä löytyy! Emaliastioita on mulla tuolla puutarhassa kukka-astiana ja koristeena, sitten niitä talveksi yritän epätoivoisesti saada mahtumaan jonnekin säilöön ;-P
      Kiitos <3

      Poista
  15. Olipas hauskoja kysymyksiä, osuivat oikein asian ytimeen :) Hyvää pääsiäisen aikaa sinnekin, nautitaan tavoillamme ja tahoillamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki, eikös vaan! Niin nautitaan, tosin meidän tunnelmaa latistaa hieman kissa potilaamme, mutta kyllä hän jo pikkaisen on piristynyt! Kiitos!

      Poista
    2. Voi, kisuliinille hyviä vointeja ja halauksia :)

      Poista
    3. Kiitos Tuulikki! Kurjaa on seurata pienen lemmikin sairastamista :(

      Poista
  16. Hauska postaus ❤️ En ole vielä päässyt toteuttamaan antamaasi haastetta mutta kunhan lumet sulaneet menen jätesäkin kanssa tuonne tien varteen keräämään roskat :) Hyvää pitkän perjantain iltaa ja iloista pääsiäistä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos! Lumien sulamista täälläkin odotellaan, ihan pikkasen jo tienpenkalla maata pilkistää, siellä mihin aurinko paistaa. Eipä meillä kiirettä, kaikki aikanaan!
      Kiitos <3

      Poista
  17. Kiva lukea vastauksiasi ja hauska mummo sarjakuva ym. En ole vielä päässyt roskia keräämään, mutta mielessä se on aina kun kuljen ulkona :). Leppoisaa pääsiäisen aikaa sinulle Tuitiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Kaikki aikanaan, kyllä me ehditään roskien keruuseen, kunhat lumet sulaa :D
      Kiitos <3

      Poista
  18. Tosi lupsakka postaus:) Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  19. Ihana postaus. Kiitos.
    Humasin.ett'ä olen tosimummo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Mukavaa, että tosimummoja on 'liikenteessä' <3

      Poista
  20. Ei kyllä iskenyt mummo-testi! Hauska postaus silti. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sisäinen mummosi on vielä piilossa, kyllä se sieltä tulee, kun on aika! Kiitos <3

      Poista
  21. Hih miten hauska postaus, varsinkin loppuruno niin oivallinen...Ja tuo jorraaminen minullakin mielessä, onneksi lähetään kohta tyttären kanssa ruottinlaivalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lovviisa! Minustakin runo oli kyllä aivan ihana, vaikka enemmän sinne minun mummooni viittaava kuin itseeni ;-P
      Ihanata jorraamis reissuu ruottinlaivalle <3

      Poista
  22. Mummopostausta nyt tällä kertaa! Samassa veneessä siis ollaan <3
    Kiitos!

    VastaaPoista
  23. Taitaa nykyajan mummot olla kyllä eri kriteereillä valittavia. Kaupunkilaismummoon ainakin istuvat aika huonosti. Mutta ihanaa, että sinusta on "kehittymässä" mummo testin mukaan :) Runo oli suloinen! Iloista pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se niin on että nykyajan mummot ollaan vielä monesti töissä käyviä ja paljon harrastavia sekä monessa mukana olevia vauhdikkaita mummoja!
      Kehityskelpoinen yksilö siis :D Kiitos!

      Poista
  24. Kiva postaus :-) Kävin tekemässä testin ja tulos: "Sinussa ei ole mummoa nähtykään. Hilloaminen, villasukkien kutominen ja sienestäminen ovat suunnilleen tylsintä, mitä voisit kuvitella. Kärsit ylipäätään kaikesta hitaasti tapahtuvasta: "Hopi hopi, nyt vähän vauhtia", voi hyvinkin päästä suustasi. Hankit mieluiten kaiken uutena. Vanhuus kuulostaa sinusta ikävältä ajatukselta."

    Joitakin mummoiluun sopivia juttuja kuitenkin tunnustan omaavani :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinun sisäinen mummous on vielä orastavassa tai ihan piilossa olevassa vaiheessa :D Kyllä se siitä!
      Harva varmaan voi sanoa, ettei yksikään kohta yhtään kolahtanut ;-P

      Poista
  25. No ethän sinä kovin pahasti ole vielä päässyt mummoutumaan ;-)
    Totta tosiaan ne mummomekot! :-D
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten sen nyt ottaa :D Kuusi lastenlasta on jo tällä mummilla, eiköhän sitä mummoutta jo vähän pidäkin löytyä ;-P
      Näen aina silmissäni ne mummomekot kun omia mummojani muistelen :-D
      Kiitos!

      Poista
  26. Noiden kuvausten perusteella : täys mummo :):) Hyvää pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, sinä vai minä? Minä ainakin olen jo tosi lähellä :-D
      Kiitos!

      Poista
  27. ♥mummo täällä.. :) mummoilu on mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi mummo <3 mummoilu on todella mukavaa :)

      Poista
  28. Suloinen runo ja hauska mummotesti <3 Ja ne mummomekot, niitä ne minunkin mummoni pitivät aina. Tekokuituisia, kiiltäväpintaisia kukkamekkoja! Muistona ihana, mutta ajatuksena itseni päällä - ei missään tapauksessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru <3 Todellakin ne mummomekot, en voisi kuvitellakaan laittavani niitä päälle pitääkseni ja mummoillakseni :)
      Mutta omia mummoja on mukava muistella <3

      Poista
  29. Oikea pääsiäistanssi frouvilla. Muutaman kuukauden kuluttua kasvihuoneet ovat taasen hyvää pullollaan. Mukavaa loppupääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inge Löökin mummot on aivan ihania <3 Oi, sitä odotellessa kasvatellaan täällä niitä taimia sinne kasvariin :)
      Kiitos!

      Poista
  30. Rentouttavaa ja iloista pääsiäisenjatkoa. Hauska postaus.

    VastaaPoista
  31. Mummolle hyvää pääsiäistä :)! Blogissani on sinulle haaste, jos innostut kevätkiireiden keskellä vastailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jee, haasteet on aina kivoja, pitääpä käydä kurkkaamassa, mitä kivaa olet pääni menoksi suunnitellut :)

      Poista
  32. Olipa mielenkiintoista :-)
    Kuinkahan kauan tuo mummoksi kehittyminen sitten viekään? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoilu on aina mielenkiintoisia :-D
      Se varmaa vaihtelee henkilöstä riippuen, joku voi olla jo parikymppisenä mummoilu henkinen ja toinen ei vielä seitsenkymppisenäkään tunnusta ;-P

      Poista
  33. Aivan loistava ja niin moni asia totta. Juuri eilen ukkelin kanssa näitä seikkoja päiviteltiin miten sitä on muuttunut, hih niinpä mummoksi ja papaksi. :)

    Mukavaa pääsiäistä Tuitiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä vaan on ihan mummo ennenkuin on oikeesti yhtään mummo, niin se vaan menee :D Ja ei ole huono asia ei!

      Poista
  34. En tehnyt testiä, mutta moneen kohtaan sai nyökkäillä:) Taidan olla henkisesti mummo, ollut vissiin aina. Rupesikin tekemään hirmuisesti mieli Tiikerikakkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkinen mummo on oikein hyvä juttu! Tiikerikakku on muuten tosi hyvää...joko leivoit? :D

      Poista
  35. kiva postaus:) Testin mukaan olen hyvää vauhtia mummoutumassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Jee, tervetuloa tähän ihanaan mummoutuneeseen porukkaan! :D

      Poista
  36. Ihanaa mummoilua!!
    Höyhenen keveää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pääsiäinen meni, ei ehkä höyhenen kevyesti, ainakaan herkkujen puolesta, mutta kelit oli loistavat! :D

      Poista
  37. Hauskaa mummoilua:-)) Mummoilua en pidä pahana asiana, jokainen tavallaan. Mummomekkokin on ok, jos niistä itse pitää. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat olla sitä mitä oikeasti ovat. Niitäkin, jotka uskaltavat olla mummoja nykyajan kauneutta ja nuoruutta ihannoivien, vanhuutta karkuujuoksevien halveksunnasta huolimatta :-DD Ollaan vaan jokainen mummoja juuri sillä tavalla, kuin itsestä hyvältä tuntuu :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Mummoilu voi olla vaikka mitä tänä päivänä! Ja tekokuitumummomekot (joita omat mummoni pitivät), ei kiitos!!! Mut kait niitä on puuvillaisiakin... ;-P Kiitos Jaana, minä uskallan olla mummo tukka pystyssä ja naama maalamatta, eikä haittaa tahtia yhtään ;-P Ja kolottaa niin peevelisti aina välillä, eikös niin mummoilla tuppaa tekemään?!
      Todellakin ollaan, aidosti ja hyvällä mielellä, niin kaikilla on hyvä olla <3

      Poista
  38. Ihana mummotesti, ei voinut muuta kuin olla samaa mieltä monen kysymyksen kohdalla. Mummoa kohti siis kovaa vauhtia menossa täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eikös ole hauskaa kun löytyy henkistä mummoa, iästä tai siitä riippumatta olipahan mummo vai ei :D
      Ihanaa, mummoa kohti on hyvä olla menossa!

      Poista
  39. Olipa hauska postaus ja todellakin, taidan olla mummoutumassa minäkin! Hassuinta on, että voisin mennä mummoni vaatekaapillekin (jos he ja heidän kaappinsa vielä olisivat), sillä muistelen mummoni leninkejä lämmöllä. Siisti kauluksellinen napitettu mekko - voi miten sievää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianna, se henkinen mummous piilee varmasti meissä jokaisessa, kaikki vain ei uskalla tunnustaa ;-P
      Mummomekkojakin on monenlaisia ja minulla mielessä ne omien mummojen (tekokuituiset) mekot :D

      Poista
  40. Voi mikä mummotesti, vastauksissasi oli niin paljon omaa ja tuttua, taitaisin läpäistä sen kirkkaasti! Kivoja vastauksia, mummoilu on rautaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoilu on rautaa, sinäpä sen sanoit Saila!

      Poista
  41. Olipas mukava mummotesti. Ja kivoja vastauksia. Kiitos tämän jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Ja ihanaa että löytyi niin monta henkistä mummoa lukijoiden joukosta :D

      Poista
  42. Voi miten hauska testi ja postaus! Tästä tuli vallan hyvälle tuulelle =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Mummoilu onkin vallan hyväntuulen juttu :-D

      Poista
  43. Blogissani on sinulle haaste, käypäs katsomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkattu! Kiitos haasteesta, katsotaan mitä saan aikaiseksi :-D

      Poista
  44. Moikka! Minunkin blogissani olisi haaste sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahiton, kylläpäs nyt on haasteita liikkeella, mutta aina näitä ilolla vastaan otetaan :-D

      Poista
  45. Mahtavan iso ja ihana kasvihuone <3

    VastaaPoista