Sivut

1.3.2015

Ostin ja voitin.


Täällä on vietetty kiireinen viikko ja omaan saatikka teidän blogeihin en ole ehtinyt käydä kurkkimassa, puhumattakaan kommentoinnista.
Olen tehnyt urakalla lopputyötä...viikko enää aikaa palautukseen... suorittanut yrittäjyys-osiosta näytön (läpi meni kirkkaasti!), pitänyt viimeisen kurssi-illan opistolaisille omalta osaltani...oli lyhyt kurssi, vain neljä kertaa, mutta yllättävän suuritöinen ;-P... Äidin kanssa meni yksi päivä kaupungissa, saikulla ja shoppaillessa ja nyt ihanaakin ihanemmat pojan tyttäret ovat ilostuttaneet mummia läsnäolollaan pari päivää yökyläillen!
Onneksi tämä postaus oli jo valmiina odottamassa julkaisua ;-P

Mutta itse asiaan:
vuodenvaihteen jälkeen olen tehnyt nettiostoksia, on tullut tilattua siemeniä, kirjoja sekä kivaa ja käytännöllistä kotiin.
Olen myös osallistunut muutamaan blogi-arvontaan ja voittanutkin jotakin kivaa :-D


Oletkos kuullut ihanasta Saaripalsta-blogista (klik) jota Saila kirjoittaa?
 Sailan sanoin: Korppoolaisen merimiehen talon ja umpeenkasvaneen puutarhan uusi elämä
Käyhän kurkkaamassa Sailan blogia, jos et vielä ole sitä tehnyt.

Sailalla on ihanaakin ihanampi nettikauppa nimeltään Elsan lempituoli (klik)
Suosittelen tutustumaan, alla pari kuvaa siitä mitä ihanaa minä sieltä tilasin!

Keittokirjateline!
Ihan ehdoton, kun ohjeita luetaan vaikkapa tabletilta, ei kannata pyöritellä tablettia siellä jauhojen ym. leivonta tarpeiden täyttämällä pöydällä.


Jauhokauha ja suolankukkasuola!

Kauha on todella hyvän mallinen :)
Suola on vielä testaamatta, mutta purkki on aivan ihana!


Käyhän kurkkaamassa kaupan puolelle, siellä on nyt keväisiä uutuuksia mm valkoinen häkki, söpö kori sekä aivan ihania ruukkuja!

**********************************************************

Ja sitten ne voitot...kyllä todellakin, niitä on tullut peräti kolme tämän vuoden puolella :-)

Ensimmäinen voitto tuli Uraäidin ruuhkavuodet-blogin (klik) arvonnassa.
Tämä blogi on monipuolinen sisällöltään, löytyy ajatuksella kirjoittamista, tuotteiden testauksia ja työn ja perhearjen yhteen sovittamisesta. Kurkkaahan blogin puolelle!

Blogin pitäjän omaa esittelyä lainatakseni:
 noin nelikymppisen bisnesnaisen ajatuksia elämänvaiheesta, jossa on paljon tekemistä ja vain vähän aikaa. Tuokiokuvia perhearjesta kouluikäisten lasten kanssa. Pendelöintiä pellon pientareelta kivikaupunkiin ja lentokentille. Kiireistä arkea helpottavien tuotteiden ja palveluiden testaamista. Välähdyksiä myös metsälenkeiltä, kuntosalilta, joogatunneilta ja joskus jopa keittiöstä.
Palkintona oli jokanaisen pukeutumisopas. 
Tämä tuli varmaan ihan oikeaan osoitteeseen, sillä pukeutumistyylini on mitä kaapista käteen sattuu-tyyliä. 
Toki kyllä minä vähän harkitsen mitä päälle laitan, silloin kun on tärkeä meno :-D

Kiitos  <3


Tämän vuoden ystävänpäivä viikonloppu olikin sitten tuplasti onnekas, sillä saman päivän aikana minä voitin kahdessa arvonnassa!!!
Ensin Kotona Annin kanssa-blogissa (klik) oli arvottavana Ihanaisen Annin itse taidolla tekemiä pussukoita!

Annin blogista löytyy paljon ihania käsitöitä ja herkullisia ruoka-ohjeita.
Ja minä olen ihaillut oikein urakalla Annin tekemiä taidokkaita ompeluksia ja aplikaatiotöitä, joita itse en osaa tehdä ollenkaan, toki haluaisin kyllä oppia, mutta koska teen mieluummin laajoja kaaria ja suurpiirteisiä hommia, en tiedä riittäisikö kärsivällisyyteni ikinä opetteluun :-D

Kiitokset Annille, onnettarena toimineelle Annin puolisolle ja ihanaakin ihanammalle viralliselle valvojalle Viiville <3


Ja vielä viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä kolmas voitto!
Sen voitin ystävänpäivä arvonnassa tuulannelin-blogissa (klik) 
tuulanneli postailee toinen toistaan ihanampia asuja ym. mukavaa, käy ihmeessä kurkkaamassa.
tuulannelin sanoin: RAKKAUTTA elämään, arjen pieniin iloihin, kauneuteen, vaatteisiin, kenkiin ja valokuvaamiseen.

Ja palkinto oli aivan ihana Nomination rannekoru <3
Vaikka pystyn tosi harvoin käyttämään työelämässä koruja (edes sormuksia) rakastan koruja!
Ja tämä on juuri sellainen yksinkertaisen kaunis, joka sopii tyyliini erittäin hyvin :-D

Kiitos ihana tuulanneli <3


Kaikenlaista mukavaa on siis vuoden alkuun mahtunut :-D
Mites sinun pitkä, pimeä ja luminen talvi on mennyt (tämä on minun mielipide tästä talvesta)!?

Ainakin minä odotan jo sormenpäät vihreinä kevättä ja sitä että pääsen tuonne puutarhan puolelle puuhailemaan!
Ja nyt tää mummi menee vielä leikkimään muutamaks tunniks :-)
Iloa ja valoa päiviisi toivottelen!

tuitiina <3





54 kommenttia:

  1. No on sinua onni potkinut! Hienoa, onneksi olkoon! Täytyypä käydä kurkkaamassa vinkkaamiisi blogeihin.
    Mukavaa maaliskuuta! Tänään alkoi kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teki! Kiitos :-D
      Ihanaa maaliskuuta myös sinulle!

      Poista
  2. Voi, kylläpä sinulla on käynyt hyvä tuuri. Ja hienoja palkintoja olet saanut =). Itse olen voittanut vain kerran blogiarvonnassa, mutta se kyllä tuntui tosi kivalta . Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uskomatonta kyllä, mutta onnesta soikeena täällä olen :-D
      Ihanaa maaliskuuta Katinka!

      Poista
  3. Onnea kivoista voitoista ja ostoksista. Tsemppiä lopputyöhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Tsemppiä tarvitaan, kiitos, välillä tökkii ja pahasti :-D

      Poista
  4. Liisan kotona1.3.2015 10.07

    Onnittelut upeista voitoista :) Kivoja ostoksia olet tehnyt ja kirjatukihan on todellakin hyvä apuri keittiössä :) Mukavaa sunnuntaita toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Kirjatuki on ihan mainio, kauan se on ollut hankintalistalla ja nyt lopulta sain sen ostettua :-D
      Ihanaa maaliskuuta!

      Poista
  5. Onnittelut kaikista ihanista voitoista, olet todella ollut onnettaren suosiossa!

    Mukavaa sunnuntaita ja maaliskuun alkua, nyt jo niin kevättää...!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Mulla, oli onnekas alkuvuosi, toivottavasti jatkuu samoissa merkeissä :-D
      Ihanaa maaliskuuta, kevättä rintaan!

      Poista
  6. Jopa Sinulla on ollut hyvä arpaonni, ihania voittoja olet saanut. Sailan blogi on tosi kiva, ihanat kissat ja tuo Elsan lempituoli, sieltä itsekin olen jotain tilaillut, tuon samanlaisen kirjatuenkin, se on hyvin kaunis! Voimia viimeiseen pinnistykseen opintojen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja ihan hämmästynyt siitä olen! Kiitos kannustuksesta, se tulee tarpeeseen :-D

      Poista
  7. Olet tosiaankin ollut onnetarten suosiossa. Itse en koskaan voita arvonnoista mitään. Voimia loppurutistukseen opinnoissasi ja mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan Anni! Mutta ihanaa se on, olen ihan hämmentynyt onnestani, toivottavasti menee loppuvuosi yhtä onnekkaissa merkeissä, enkä nyt tarkoita voittojen suhteen vaan yleensä elämässä :-D
      Kiitos, opiskelut ressaa välillä, mutta loppupinnistyksen paikka on!!!

      Poista
  8. Positiivisia kiireitä sinulla ollut - onneksi :-)

    Mahtavia arvontavoittoja, onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  9. Ihania juttuja <3 ja kiva, että pidät korusta <3

    Tsemppiä loppurutistukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuulanneli, koru on aivan ihana!!! Kiitos, tsemppi tulee tarpeeseen :-D

      Poista
  10. Voi miten onnekas olet ollut! Ihania juttuja olet voittanut! Käyhän kokeilemassa onneasi blogissani olevassa arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marita, niin olen ollut todella onnekas! Ja voitot olivat todella ihania :-D
      Blogisi arvontaan osallistuttu, saas nähdä jatkuuko onni ;-P

      Poista
  11. Tuollaista telinettä keittokirjalle olen itsekin Elsan lempituolista haaveillut. Kivoja voittoja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teline on vallan loistava, eikun vain tilausta vetämään! Kiitos, voitot ovat todella ihania!

      Poista
  12. Oletpa ollut onnekas! Ja onnittelut opiskelijen etenemisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen! :-D Kiitos, loppurutistuksen paikka olis, jonkun näköinen laiskamato vaan meinaa vaivata ;-P

      Poista
  13. Onnea upeista voitoista. Mukavaa maaliskuun alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Ihanaa maaliskuuta myös sinulle :-D

      Poista
  14. Sinullahan on ollut oikea hyvän onnen vuosi tähän saakka, toivotaan että onni jatkuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan ja nyt sitä onnea toivon ihan muuten vaan opiskeluun ja elämään, toki arvontavoitotkin saa tulla jos on tullakseen ;-P

      Poista
  15. Sinulla on ollut loistava arpajaisonni. Onnea myös opiskelujen johdosta. Nostan hattua kaikille, jotka aikuisena jaksavat opiskella uusia asioita tai jopa uuden ammatin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, niin on ollut ja olen ihan hämilläni asiasta! Opiskeluun sitä onnea nyt tarvitaan :-D
      Hatunnosto ilolla vastaan otettu, kiitos! Opiskelu on vienyt mukanaan tämän mummin, mutta pysyyhän aivot vireessä :-D

      Poista
  16. Ihania juttuja ja voittoja. Sinulla on hyvä arpaonni. <3 Tuo Nomination on aivan ihana, minulla se löytyy lilalla kivellä. Todella ajaton ja tyylikäs.

    Ihanaista sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ollut ja olen iloinen siitä! Ihastuin koruun heti kun sain sen, se on juuri niin ihanan yksinkertaisen tyylikäs ja ajaton, kuin mistä minä tykkään <3

      Poista
  17. Oho, mikä kasa voittoja! Oot oikeen Hannu Hanhi :)
    Todella kiireistä aikaa viimeinen talviviikko! Nyt alkoi kevätvalmistelut pihalla; niistä juttua tulossa... ehkä... kun vaan ehtis kirjottaa.
    Tänään kuitenkin narsissi-koivunoksa-mustikanvarpuasetelmat ilmestyi kuistille :)
    Ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa, kyllä! Ei se aina onnista, ei edes joka kerta ;-P
      Meillä vielä kevätvalmistelut saavat muuten odottaa, mutta siemeniä on multaan piilotettu jo ihan kiitettävä määrä :-D
      Ihana kevät, samaa mieltä!!!

      Poista
  18. Ihania voittoja olet saanut <3 Piristävää maaliskuun alkua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Oikein ihanaa maaliskuuta myös sinulle, Elina <3

      Poista
  19. Onni on kerrassaan potkinut! Tsemppiä opiskelun loppurutistukseen ja onnea jo valmistuneista osioista. Mukavaa kevään alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potkaisi ja kovaa, onneks ei sattunut ;-P Kiitos Leena, nyt pitää panostaa opiskelujen loppurutistukseen, ei auta muu!
      Ihanaa maaliskuuta Leena!

      Poista
  20. Oho, onnea vaan! Sullapa on käynyt tuuri. Kannattaisko lotota? Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kiitos! Hämmästelen sitä itsekin, mutta näin kävi :-D
      Aurinkoista maaliskuuta!

      Poista
  21. Oletkos laittanut lottoa vetämään? Onni näyttää nyt olevan sulla myötäinen :) Hienoja voittoja olet saanut.
    Kevättä täälläkin odotellaan ja saarikauden alkamista.
    Kaunista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetämässä on lotto, aina se 10 viikkoa kerrallaan! Ei kuitenkaan siellä tuuria :(
      Kevättä todellakin, kateellisena katselen eteläsuomessa asustavien puutarhablogeissa kuvia, joissa jo nurmi vihertää ;)
      Valoisaa maaliskuuta Pirjo!

      Poista
  22. ♥Onnea voittoputken johdosta :)

    VastaaPoista
  23. Aika värikästä elämän menoa. Onnea voitoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin on ollut ja kevään saapumisesta haaveillaan! Kiitos!

      Poista
  24. Olet oikea onnetar, noin monta kivaa ylläriä. Onnea opiskelun loppusuoralle ;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tällä kertaa näin on ja voitot oli todella ihania! Kiitos Jaana, onnea aina tarvitaan :-)

      Poista
  25. Onnittelut lopputyöstä ja voitoista! Jauhokauha näyttää oikein käteen sopivalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Jauhokauha on todella hyvän mallinen :-)

      Poista
  26. Tuitiina, en tiennytkään, että Sailalla on nettikauppa! Kävin heti ihastelemassa neuleita...

    Minulla on kaksikin noita keittokirjatelineitä, toisessa pidän esillä aina jotain tosi ihanakantista kirjaa vähän vuodenajan mukaan vaihtuen. Se on silloin osa sisustusta. Olen keittokirjojen kerääjä, joten minulla tuossa on keittokirja eikä tabletti, jolla en paljon muuta tee kuin katson Solsidanin sängyssä, kun on hard day's night.

    Ihanan värinen tuon rannekorun kivi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittokirjateline on kyllä hyvä ostos, pitipä siinä sitten kirjaa, tablettia (tyttären leipoessa) tai vain ohje lehtistä! Arvaapas kuule Leena kuinka monta...hmmm...kymmentä keittokirjaa minulta löytyy :)))
      Solsidan on ihan huippu sarja, minä katson sitä myös tabletilta ja sängyssä iltasella, mies kun katsoo urheilua tv:stä.
      Rannekoru on aivan ihana <3 Kiitos Leena <3

      Poista