Sivut

8.4.2013

Kevättä rinnassa

Hmmmm.... voi kun oliskin. 
Aurinko katosi pilven taa ja uhkaavasti lisää pilviä kerääntyy taivaalle, se taitaa enteillä sitä lumisadetta. Mutta satakoon vaan lunta nyt ja kesällä aurinko paistaa :)
Kyllä se kesä sieltä tulee, joskin vaan hitaammin kuin toivoisi.

Mutta ikkunalla, pöydällä ja penkillä sekä.... 
...niin taimet kyllä onneksi kasvaa, aurinko on kivasti antanut lämpöä lasinkin läpi tomaatin, chilin ja paprikan taimille ja on siellä muutama daalia ja liljakin, sekä pikkuruiset samettikukat, puhumatta tietenkään yrteistä, joita löytyy....no ehkä kymmenkunta eri sorttia.

Pionin ja daalian kukka

Minä olen saanut vihreän peukalon kasvien kasvattamisen ja viljelyn suhteen vasta viime aikoina, mutta eikös ne sano, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) 
Vai lieneekö tämä sitä paljon puhuttua viidenkympin villitystä... sekin etappi lähestyy huimaa vauhtia.
                                                                                                       
Mikähän siinä on kun nuo vuodet tuntuvat paljon lyhkäsemmiltä näin aikuisena, kuin mitä ne silloin lapsena ja nuorena tuntuivat, ainakin jos muistelee miten pitkiä oli kouluvuodet, kun oli kiire päästä ylemmälle luokalle ja saavuttaa se 10 vuoden ikä ja sitten 15 oli tosi tärkeä ja entäs se 17, kun neito on kauneimmillaan tai 18, kun pääsee ihan oikeasti ravintolaan. 

Kaikki tuo saavuttaminen tuntui iäisyydeltä...
olenhan minä vähän sellainen, mulle heti kaikki tässä ja nyt! 
Saispa nuo "pitkät" vuodet takaisin :) 
Tai ehkä ei kuitenkaan...

Lapsuudesta muistan pitkät kuumat kesät (talvetkin olivat pitkiä, tosin on ne vieläkin) 
 Meidän lasten piti aina olla vanhempien apuna kylvämässä, kitkemässä, harventamassa ja korjuullakin vielä...eikä olis aina vähempää kiinnostanut.

Kun sitten "aikuisena" ostimme ensimmäisen omakotitalon, sieltä lähtöluvan sai heti ensimmäiseksi kaikki kukkapenkit ja kasvimaan tynkä, jossa kuulemma ei ollut mikään koskaan kasvanutkaan, oli niin märkä ja varjoinen paikka. Muutama marjapensas sai jäädä ja niistä minä sitten kotihengettärenä keittelin ensimmäiset omat mehut pakkaseen.

Tämä sama linja jatkui vielä, kun rakensimme oman talon ja perustimme pihaa, vain pensaita ja puita...mahdollisimman helppohoitoista ja isoja kiviä. 
Piti olla tilaa lasten juosta ja temmeltää ja kuinka helppoa oli ajella iso nurmikenttä ruohonleikkurilla, ei kukkapenkkiä tai istutusryhmiä, joita olisi pitänyt väistellä. 

  
Etupihan "kukkapenkki" ja Saikkuli.

  
Etupihaa... pihlajaa ja pensaita.
  
Takapihaa...nurmikkoa ja muutama pensas.

Täytyy kyllä tunnustaa, että parin vuoden jälkeen, pihalle alkoi ilmestyä "kukkapenkki" kiven viereen ja toinen piha pengerryksen reunalle ja takapihan valokin sai ympärilleen kukkia kasvamaan.

Petra-koiran kanssa pihakeinussa :)



 

Talo talvi-asussa. Oven päällä näkyy tuttavan tekemä havuköynnös, johon itse laitoin valot.

  
Viiru-kissa tarkistamassa joululahjoja :)


Sitten tuli jälleen kerran tarve muuttaa, elettiin vuotta 2007 ja muutettiinkin ihan toiseen kylään (15 km päähän entisestä). 
Ensin vuokralle, että saisimme rauhassa etsiskellä sopivaa paikkaa, ehkä vanhempaa taloa, ja yhtenä keväisenä talvipäivänä se sitten löytyi.

       
Kuva on kesältä 2009, kun piha on vielä "alkuperäisessä" kuosissa.

Olemme asuneet melkein viisi vuotta tässä talossa ja viihtyneet tosi hyvin. 
Kotimme on taajamassa, sen laitamilla, tontilla on kokoa n.4400 neliötä. 

Suunnittelemme, toteutamme ja teemme koko ajan jotain uutta. 

Mutta siitä ensi kerralla lisää....


tuitiina <3